Äiti, Papu ja Itu - arjen elämää

Kun jäin helmikuussa 2017 äitiyslomalle, olin 39-vuotias ja minulla oli melko lailla vakiintunut elämä - mitä nyt juuri olin vaihtanut työpaikkaa ja asuntoa ja tullut raskaaksi (pikkujuttuja, eh?), mutta sosiaalisia kuvioita ajatellen olin jo vuosia elänyt aika muuttumattomassa tilanteessa. Minulla oli sopivan kokoinen, vuosien saatossa hankittu ystävä- ja kaveripiiri, enkä oikein osannut ajatella, että tilanne siitä juurikaan muuttuisi. Minulla oli muutama lukioaikainen ystävä, iso liuta scifihörhöjä ystäviä yliopistoajoilta sekä jonkinmoinen sakki lähinnä rock-keikkojen ja musiikin kautta elämääni pöllähtäneitä kavereita. Suurin osa ystävistäni oli jo perheytynyt aikoja sitten, joten vauva-aikaa kanssani samaan aikaan ei viettänyt tuolloisesta lähipiiristäni kuin yksi lukioaikainen ystäväni, yksi uusi työkaverini sekä muutama kaveripiirieni ulkoreunamilla oleva tuttu. En osannut ennakoida, miten paljon asiat voisivat tältäkin osin muuttua reilussa kahdessa vuodessa. Jotain tapaht...

Tuossa kevättalven aikana minuun otettiin yhteyttä Instagramin kautta. Yhteydenotto tuli toimittajalta, joka olisi halunnut minut mukaan juttuun, joka käsittelisi eri ikäisiä äitejä. Innostuin ja olisin mieluusti osallistunut jutuntekoon, mutta homma kaatui lopulta siihen, että avopuolisoni ei halua näkyä "julkisuudessa". Lehti puolestaan olisi halunnut juttuun mukaan koko perheen, mikä toki on ymmärrettävää. Joskin kyllähän äitiysjutun olisi ehkä voinut kirjoittaa myös pääosin äidin näkökulmasta... No, juttu kaatui meidän osaltamme siihen, että kunnioitan miehen toivetta jäädä näkymättömiin, mutta jäin kuitenkin mietiskelemään niitä teemoja, joita toimittaja ohimennen mainitsi.  Jutun teema olisi siis ollut äitiys eri ikäisenä. Itsehän en tietenkään voi tietää, miltä äitiys vaikka parikymppisenä olisi tuntunut, koska minusta tuli äiti vasta 39-vuotiaana, mutta ehkä tässä jotain pystyy spekuloimaan. Toimittaja mainitsi miettineensä mm. kysymystä siitä, miten haastateltavat...

Meillä on kaksivuotiaalla alkanut tässä muutaman viikon sisällä ihan selvä äitikausi. Johtuukohan se päiväkodin äitienpäivätouhuista, joissa äidistä varmasti puhutaan paljon vai onkohan nyt vain sen aika, mutta ihan selvästi on tyttö ollut aikaisempaa enemmän äidin sylin tarpeessa. "Sykkyyn, sykkyyn!" kaikuu niin Ruissalon kävelylenkillä kuin keskellä yötä lastenhuoneessa. Välillä hymyillen, välillä itkua vääntäen. Tarve tulla liki on suunnaton. Suloistahan se on ja totta kai otan syliin aina kuin vain voi (esimerkiksi keittiössä häärätessä ei aina voi), mutta äitiyden ristiriitaisuuteen kai kuuluu se, että joskus ihan vähän väsyttää ja oman kropan haluaisi pitää yksityisalueena. Taaperon läheisyysvaatimukset näkyvät monissa eri tilanteissa eivätkä juuri äidin oman tilan kaipuuta huomioi. Unihommat ovat yksi tällainen tilanne. Meillä on nukahtaminen ollut tässä taas jonkin aikaa ihan kohtalaisen sujuvaa, mitä  nyt valoisammat illat ovat hieman saaneet yökukkujataaperon...

Minulle käy usein niin, että luen jonkun keskusteluketjun, kolumnin tai artikkelin somen syövereissä ja jään sitten miettimään sen aihepiiriä pidemmäksi aikaa. Tuossa ehkä viikko sitten törmäsin FB:n jossain mamiryhmässä keskustelunaloitukseen, joka liittyi siihen, miten erityisesti introvertit äidit kaipaavat yksinoloa vastapainoksi perhe-elämän intensiiviselle sosiaalisuudelle. Eräs kommentoija nosti esille sen, että myös ekstrovertti äiti voi tarvita ihan omaa, yksinäistä aikaa, vaikka onkin sitä ihmistyyppiä, jolle sosiaaliset suhteet ovat nimenomaan tapa ladata akkuja. Tämä jäi pyörimään mieleeni, koska tunnistan ilmiön. Pidän itseäni ambiverttinä ihmisenä, joka on introvertti-ekstrovertti -jatkumolla reilun ripauksen (muttei sen enempää) enemmän ekstrovertin puolella, mutta jolla on myös selviä introvertin piirteitä. Saan siis virtaa sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa, mutta joskus muut ihmiset vain vievät energiaa, eivät anna sitä. Silloin tarvitsen aikaa...

Muutama viikko sitten juteltiin taas äiti-vauva -joogassa mielenkiintoisia juttuja. Tällä kertaa kyse oli siitä, mitkä olivat kenenkin kokemusten perusteella sellaisia elämää helpottavia hankintoja vauvalle ja mitkä taas turhakkeista turhimpia. Äidit listasivat tutteja ja kantoreppuja, liinoja ja imetystyynyjä. Tässä on minun listani, vauvavuoden tarpeelliset & turhakkeet - ainakin osa niistä. Muista, että sinun vauvasi ja sinä voitte olla ihan eri mieltä näistä asioista, nämä ovat erittäin henkilökohtaisia juttuja. Tarpeelliset 1. Kylpytuki Tämä on tehnyt vauvan kylvettämisestä rennompaa. Papun kanssa hermoilin alkuun kovastikin sitä, miten ihmeessä saan vauvan kylvetettyä niin, että kokemus on meille kaikille miellyttävä. Kylpytuki, joka saatiin ystäviltä, oli ratkaisu. Vauva tykkää köllöttää makuulla, minulla on kädet vapaana pesemään ja kutittelemaan vauvaa. Missään tapauksessahan tuki ei tarkoita sitä, että vauva jäisi sekunniksikaan valvomatta! Harsoliina tuen päälle...

(Tämä blogimerkintä on tehty kaupallisessa yhteistyössä äitiyskiropraktikko Sam Leckien kanssa. Kokemukset ovat 100% omiani, Sam auttoi omaan ammattiinsa liittyvien käsitteiden oikeassa käytössä. Insta-tililtäni @papujaitu löytyy aiheeseen liittyvä arvonta.) Kun nelikymppinen nainen saa kaksi lasta kahden vuoden sisään, on kroppa kovilla. Onhan raskaus toki fyysisesti rankka kokemus kenelle tahansa äidille, mutta huomasin toisen raskauteni aikana, että kroppani ei ollut toipunut kunnolla vielä ensimmäisestäkään. Kaikenlaista krämppää riitti. Kyllä tässä kantamista piisasi! Kuva: Korinna Photography Lopulta turhauduin jatkuvasti kipuilevaan selkääni, joka rajoitti jo liikkumistani Papun kanssa. Autosta en meinannut päästä ulos, koska jalan nostaminen penkistä ja siirtäminen sivulle vihloi alaselässä. Yöllä kyljen kääntäminen oli tuskaa, enkä nyt tarkoita vain kasvavan massun aiheuttamaa hankaluutta, vaan ihan oikeasti sattui niin, että heräsin ihan joka ikiseen kääntymisyrityk...

Meillä on Itun kanssa maanantaisin oikea "jumppapäivä". Aamupäivällä mennään Auralan Setlementin äiti-vauva -joogaan ja siitä pienen lounastauon jälkeen Oasis Pilates & Yoga -studion äiti-vauva -pilatekseen. Sieltä sitten suunnataankin jo suoraan hakemaan Papua päiväkodista, eli päivä on melko tehokkaasti ohjelmoitu. Aamupäivän mammajooga päättyy aina pieneen yhteiseen kahvi- ja keskustelutuokioon, jolla on aina viikottain eri teema. Tällä viikolla keskusteltiin voimavaroista, mistä niitä pienen vauvan äiti saa ja kenellä on minkäkinlaisia omia juttuja. Jäin pohtimaan teemaa tunnin jälkeenkin, siksi tämä teksti tänään. Voimavarat. Mistä niitä tähän vauva- ja taaperoelämään saan tai mistä niitä haluaisin saada? Katsotaas. Yhteistyö Lastenhoitoa ei äidin tarvitse monopolisoida. Erilaiset YYA-sopimukset ovat rautaa. Mies osallistuu molempien lastemme hoitoon tasavertaisena vanhempana. Minä toki olen se, joka pesii sohvannurkassa vauvan kanssa imetyksen takia, mutt...

Nyt se on käynnissä, se kuuluisa välikausi. Kun ei ole enää yhtä, muttei vielä ihan toistakaan, mutta silti pitää jotain päälle pistää. Enkä nyt tällä kertaa puhu lapsista vaan itsestäni. Olen nimittäin tässä kelien kylmentyessä turhautunut sekä omaan vaatevarastooni että sovituskopissa ähkimiseen. Minä elän välikautta raskauksien ja raskauskilojen pudottamisen välimaastossa. En ole enää rantapallo, mutta kaksi peräkkäistä rantapallomasua ovat saaneet aikaan masuröllykän, joka pitäisi saada vähitellen kiristeltyä muutamaa kokoa pienemmäksi. Tavoitepaino on sellainen, että se on helppo pitää yllä, mutta suoraan sanottuna tästä hetkestä katsottuna vaikea tavoittaa. Mitkään kaapistani löytyvät housut eivät oikein enää toimi. Housut, jotka olen hankkinut ennen raskautta / raskauksia, eivät enää mahdu. Raskaushousut ovat kulahtaneet muodottomiksi lökäreiksi (tai ovat kesähousuja), joiden kanssa ei enää syksyllä asunnosta ulos astuta. Eli kaapissa on paljon vaatteita, mutta ei oikein mi...

Kylläpä on ollut vaikea löytää aikaa blogin päivittämiselle... Ennakoin tilanteen vain vaikeutuvan hetkeksi, kun mies palaa maanantaina töihin. Minulla on edessä täysin uusi ja potentiaalisesti aika intensiivinen ajanjakso, kun olen tyttöjen kanssa kolmestaan kotona. Vauva kiinni tississä ja taapero hulisemassa ympäri huushollia. Vähän jo jännittää, miten selviän... No, kaipa se siinä menee kuin muutkin haasteet - ja syyskuun alussahan Papu aloittaa päiväkodin, mikäli kaikki menee niin kuin on suunniteltu. Mutta nyt kun Papu ja isä ovat taas jossain omilla teillään, Itu nukkuu makoisasti ja pyykitkin voivat odottaa koneessa vielä hetken, voin ottaa pienen aikalisän ja kirjoitella. Viimeksi päästiin synnytyskertomuksessa siihen asti, että pari yötä osastolla oli edessä. Sehän on näillä "sokerivauvoilla" ihan vakio ainakin TYKSissä, kun vauvan verensokereita tarkkaillaan se 48 tuntia. Sokeriarvot Itulla olivat koko ajan oikein hyvät, vaikka pienet vaikeudet alkoivatkin het...

Huomenna aamupäivällä menen lääkäriin TYKSin äitiyspolille. Siellä sitten tsekataan sokerikuviot (insuliini ei ole auttanut juurikaan paastoarvoihin, äh), ultrataan Itu ja päätetään, käynnistetäänkö synnytys ja jos, niin milloin. Tästä se marraskuussa lähti liikkeelle. Kaksi viivaa! Iik! Aika huisa ajatus, että teoriassa 24h:n päästä minulla voi olla taas vauva sylissä. Voi hämmennystä. Koko tämä raskauden loppuvaiheen erikoisuus (verrattuna Papun odotuksen loppumetreihin) on kyllä saanut pohdiskelemaan vaikka mitä. Ja toisaalta myös nyt on aika vahva ajatus siitä, että kun Itu saadaan maailmaan, on meidän perhe valmis. Tai siis että minä en kyllä enää taida fyysisesti jaksaa kolmatta raskautta. Kaksi lasta on ollut oma haaveeni, nyt on sitten se haave kohta totta. Miehellähän on sitten jo kolme, joten ollaan kompensoitu tämän "perhekokonaisuuden" aikuiset (minä, mies, miehen ex) näillä toimilla. Ei heikennetä huoltosuhdetta eikä heiluteta sukupuolijakaumia. Heh. ...