Äiti, Papu ja Itu - arjen elämää

Käytiin juuri yhdessä koko perheen voimin risteilemässä Turusta Tukholmaan ja takaisin. Voi, miten meillä oli mukavaa! Papulle tämä oli toinen laivareissu, Itulle luonnollisesti ensimmäinen. Molemmilla tuntui olevan hauskaa omalla tavallaan. Isosisko tykkäsi isosta leikkihuoneesta, käytävillä juoksemisesta ja hytin ikkunassa istuskelusta. Lisäksi hän sai elämänsä ensimmäisen kasvomaalauksen, kun haettiin hänelle sumusyheröisen matkan ainoa aurinko poskeen. Tanssiminen oli kivaa, hissin kynnyksen reikä, josta näki tosi kauas alas, oli aika jännä ja vaati joka kerta todella huolellista kävelemistä yli. Pikkusisko puolestaan oli aivan pähkinöinä, kun hänet istutettiin hytin ikkunalle ja hän näki, miten maisemat vaihtuivat hänen katseensa edessä ihan itsekseen! Miten huisaa! Hän tuntui myös viihtyvän erityisen hyvin rattaissa, nyt kun hänelle otettiin mukaan ratasistuin ja hän näki siitäkin maisemia paremmin. Koko reissun aikana taaperon kohdalle osui vain yksi isompi harmi

Reilu viikko sitten saatiin Vilskeen päiväkodinjohtaja Hennalta iloisia uutisia. Itun palvelusetelihakemus Vilskeeseen oli hyväksytty ja voimme mennä tekemään hänenkin hoitosopimuksensa jo tässä kevään mittaan pois alta. Ihanaa, että tämä toinen kierros meni näin helposti. Papun kohdallahan jouduttiin vääntämään kaupungin kanssa melkoinen tovi, että siellä byrokratian rattaat taipuivat meidän tahtoomme, eli hoitoon yksityisessä päiväkodissa. Näin tämän asian olisi vuosi sittenkin pitänyt minusta mennä, sen sijaan että murehdin raskauteni viimeisille viikoille asti sitä, miten syyskuun alussa taaperon hoitokuviot ratkaistaan. No mutta se siitä, asiat kuitenkin järjestyivät parhain päin, kun tehtiin yhteistyötä Vilskeen Hennan ja Kalervon (omistajayrittäjät) kanssa. Syksyllä, elokuun alussa tarkemmin sanottuna, minä palaan töihin. Virallisesti toki jo kesäkuun alusta, mutta kesäkuussa on vain pari työpäivää ja lukuvuoden alkaessa elokuussa, alkaa varsinainen arki. Oloni on tällä

Joskus haaveet toteutuvat aika vikkelällä aikataululla, kunhan ne vain sanoo ääneen. Sanoin miehelle ääneen edellistä julkaisua kirjoitellessani, että olisipa kiva mennä käymään Tukholmassa. Mies totesi, että mene ihmeessä, hän voi kysyä saisiko lomapäivän sille päivälle, kun minä olisin reissussa. Ihan ensimmäiseksi siis kaunis kiitos rakkaalle avopuolisolleni, joka mahdollisti tämän noin 36 tunnin oman ajan minulle. <3 Kaikki se aika, ihan yksin. Mitäs puuhasin? Kyllä täytyy myöntää, että nautiskelin. Kotoa kun lähdin, oli ovella vähän melkein tippa linssissä, että mitä minä huono äiti tästä lähden liisustamaan. Mies vielä toi hymyilevän ("pahaa aavistamattoman", eh?) vauvan vilkuttelemaan eteiseen, taaperokin kävi kesken iltapalansa halailemassa - eikä ne kummatkaan olleet moksiskaan, kun äiti sanoi heipat. Vielä terminaalissa oli vähän sellainen olo, että onko tämän tyhmempää ajanviettotapaa, kun odotettiin laivaan pääsyä. Olisinhan voinut olla kotona kutittel