Lisää Vilskettä elämään
Reilu viikko sitten saatiin Vilskeen päiväkodinjohtaja Hennalta iloisia uutisia. Itun palvelusetelihakemus Vilskeeseen oli hyväksytty ja voimme mennä tekemään hänenkin hoitosopimuksensa jo tässä kevään mittaan pois alta.
Ihanaa, että tämä toinen kierros meni näin helposti. Papun kohdallahan jouduttiin vääntämään kaupungin kanssa melkoinen tovi, että siellä byrokratian rattaat taipuivat meidän tahtoomme, eli hoitoon yksityisessä päiväkodissa. Näin tämän asian olisi vuosi sittenkin pitänyt minusta mennä, sen sijaan että murehdin raskauteni viimeisille viikoille asti sitä, miten syyskuun alussa taaperon hoitokuviot ratkaistaan. No mutta se siitä, asiat kuitenkin järjestyivät parhain päin, kun tehtiin yhteistyötä Vilskeen Hennan ja Kalervon (omistajayrittäjät) kanssa.
Syksyllä, elokuun alussa tarkemmin sanottuna, minä palaan töihin. Virallisesti toki jo kesäkuun alusta, mutta kesäkuussa on vain pari työpäivää ja lukuvuoden alkaessa elokuussa, alkaa varsinainen arki. Oloni on tällä hetkellä varsin ristiriitainen.
Tiedän haluavani töihin, koska minulla on ihan paras työ ja superkiva työpaikka. Tiedän, että minun ei ole taloudellisesti mahdollista jatkaa kotona, koska asuntolainan lyhennysvapaat on nyt osapuilleen käytetty ja kotihoidontuella lyhennyksiä ei tosiaan maksella. Tiedän, että tulen olemaan hetken töistäni pihalla kuin lumiukko, mutta se menee nopeasti ohi ja pääsen taas kärryille vanhan osaamiseni antaman perustan avulla.
Mutta Itu. Voi minun pientä vauvaani. Hoitoon vuosikkaana. Onhan se toki selvästi vanhempana kuin ne lapset, joiden vanhemmat eivät voi jatkaa hoitovapaita yhdeksän kuukauden vanhempainvapaiden jälkeen, mutta kyllä minun sydäntäni hiukan raastaa ajatus siitä, että noin 13-kuinen kuopus vaappuu hoitoon, siinä missä isosisko sai nauttia kotonaolosta (joskin pallomahautuvan äidin seurassa) vielä melkein puoli vuotta pidempään.
Onneksi Papu ja Itu ovat vielä ainakin alkuun samassa talossa, Vilskeen Pikkutalossa. Isosisko isompien ryhmässä, pikkusisko pienempien. Mutta yhtä kaikki samoissa tiloissa, joten he saanevat jonkin verran tukea toisistaankin. Päivistä tulee heti alkuun aika pitkiä, koska minunkin työpäiväni ovat pääsääntöisesti klo 8-16, eikä kaikissa tilanteissa (kuten oppituntien pito) joustoa ole ollenkaan.
Olen kuitenkin toisaalta täysin luottavaisella mielellä, että meidän toinenkin lapsemme on sosiaalinen ja utelias, kuten esikoinenkin, joka on pärjännyt Vilskeessä alusta asti ihan hurjan hienosti. Vilskeessä on niin hyvä ja turvallinen meininki, että äidin ei tarvitse olla huolissaan.
Viime aikoina kun on lukenut käsittämättömän kurjia uutisia yksityisten päiväkotien tilanteista ympäri Suomen, ei voi kuin olla onnellinen, että Vilske on ihan jotain muuta kuin rahanahneiden sijoittajien kovaa bisnestä. Tottahan Vilskekin on yritys ja sellaisena tietenkin voittoa tavoitteleva, mutta Henna ja Kalervo tekevät yrityksestään sydämellisen ja lapsia arvostavan suhtautumalla meihin asiakkaisiin kuin perheeseen. Kyllä, jotenkin minusta tuntuu sopivalta käyttää sanaa perhe, sellaisessa väljähkössä mutta aidon lämpimässä merkityksessä. Lapsista välitetään, kommunikaatio toimii ja Vilskeen aikuiset (niin henkilökunta kuin vanhemmatkin) ovat sitoutuneita yhteistyön sujuvuuteen. Näillä reunaehdoilla taataan se, että Vilskeen lapset saavat olla lapsia, nauttia päivän puuhista ja vanhemmat voivat hyvillä mielin lähteä päiväkodin portilta aamulla kohti työpaikkaa.
En edes halua ajatella, miten kurjalta minusta tuntuisi töihinpaluu, jos joutuisin miettimään, onko lapsellani turvallinen olo päivähoidossa vai onko tänäänkin liian moni lapsi (tai liian harva hoitaja) paikalla, jolloin lapsia ei ehditä määräysten mukaisesti valvoa. On mielestäni hyvä, että päivähoidon epäkohtia tuodaan julkisuuteen, mutta toivon todella, että ihmiset muistaisivat, että kaikki yksityiset päiväkodit eivät ole samanlaisia. Joukossa on myös todellisia helmiä, joita ei kertakaikkiaan voi niputtaa samaan syssyyn niiden päiväkotien kanssa, joissa lapset ovat vain numeroita budjettiarviossa.
Olisi tietenkin naiivia ajatella, että kukaan (edes Henna ja Kalervo henkilökuntineen) tekisi työtä vastikkeettomasti, eli kyllähän hoidosta pitää maksaa. Mielelläni maksankin. Kyse on siitä arvomaailman erosta, joka omistajatasolla vallitsee. Uutisoiduissa päiväkodeissa ongelmana on tainnut useimmin olla se, että jokainen menoerä on viilattava mahdollisimman pieneksi, jolloin henkilökuntaa ei oteta aamuvuoroihin töihin, kun "kuitenkin on lapsia kipeänä" tai lapsilta perutaan aktiviteetteja, koska niitä ei pystytä turvallisesti järjestämään henkilökuntavajeen takia. Töissä olevat hoitajat ja opettajat ovat kovilla, kun tottahan heistäkin varmasti valtaosa tekee töitä pienten lasten kanssa, koska pitää työstään - tai haluaisi ainakin pitää siitä. Mutta on kovin vaikea pitää työstään ja tehdä sitä hyvin, jos vastuulla on jatkuvasti liian paljon ja yrityksen johdon arvot ovat ristiriidassa työntekijän omien arvojen kanssa. Mahdoton yhtälö tuollaisenaan.
Juteltiin aiheesta tässä toissapäivänä muutaman ihmisen kanssa ja jäimme mieheni kanssa miettimään, että kyllä päiväkodin henkilökunnan on jaksettava töissään hyvin, jotta meidän lapsemme, joita hoitajat näkevät arkipäivisin usein pidempään hereillä kuin me vanhemmat, saavat elää heidän kanssaan hyvää lapsuutta. Siksi arvostankin Vilskeen periaatetta, että henkilökunnan hyvinvointi on heillä ykkösprioriteetti. Se tekee samalla meidän lastemme hyvinvoinnista prioriteetin, koska välissä on ilmiselvä syy-seuraussuhde. Ilman toista ei toistakaan ole.
Toisin sanoen, hyvillä mielin kohti Itun päivähoidon alkamista. Omat sisäiset myllerrykseni liittyvät kaikkeen muuhun, mutta kun lapsen elämään on tulossa Vilskettä, tiedän, että saan iltapäivisin kotiin iloisen ja mukavia juttuja kokeneen taaperon. Tai niin, kaksi taaperoa. :D
PS. Tämä ei ole maksettu mainos, heh. Minusta vain tuntui siltä, että haluan taas vähän kertoa hyvästä yksityisestä päiväkodista. Vilske ei välttämättä ole kaikille sopiva paikka (vaikka se sitä meille onkin) ja siksi olisikin tärkeää, että vanhemmat saisivat valita lapselleen sopivimman hoitopaikan tutustuttuaan vaihtoehtoihin rauhassa ja huolellisesti.
Ihanaa, että tämä toinen kierros meni näin helposti. Papun kohdallahan jouduttiin vääntämään kaupungin kanssa melkoinen tovi, että siellä byrokratian rattaat taipuivat meidän tahtoomme, eli hoitoon yksityisessä päiväkodissa. Näin tämän asian olisi vuosi sittenkin pitänyt minusta mennä, sen sijaan että murehdin raskauteni viimeisille viikoille asti sitä, miten syyskuun alussa taaperon hoitokuviot ratkaistaan. No mutta se siitä, asiat kuitenkin järjestyivät parhain päin, kun tehtiin yhteistyötä Vilskeen Hennan ja Kalervon (omistajayrittäjät) kanssa.
Syksyllä, elokuun alussa tarkemmin sanottuna, minä palaan töihin. Virallisesti toki jo kesäkuun alusta, mutta kesäkuussa on vain pari työpäivää ja lukuvuoden alkaessa elokuussa, alkaa varsinainen arki. Oloni on tällä hetkellä varsin ristiriitainen.
Tiedän haluavani töihin, koska minulla on ihan paras työ ja superkiva työpaikka. Tiedän, että minun ei ole taloudellisesti mahdollista jatkaa kotona, koska asuntolainan lyhennysvapaat on nyt osapuilleen käytetty ja kotihoidontuella lyhennyksiä ei tosiaan maksella. Tiedän, että tulen olemaan hetken töistäni pihalla kuin lumiukko, mutta se menee nopeasti ohi ja pääsen taas kärryille vanhan osaamiseni antaman perustan avulla.
Mutta Itu. Voi minun pientä vauvaani. Hoitoon vuosikkaana. Onhan se toki selvästi vanhempana kuin ne lapset, joiden vanhemmat eivät voi jatkaa hoitovapaita yhdeksän kuukauden vanhempainvapaiden jälkeen, mutta kyllä minun sydäntäni hiukan raastaa ajatus siitä, että noin 13-kuinen kuopus vaappuu hoitoon, siinä missä isosisko sai nauttia kotonaolosta (joskin pallomahautuvan äidin seurassa) vielä melkein puoli vuotta pidempään.
Onneksi Papu ja Itu ovat vielä ainakin alkuun samassa talossa, Vilskeen Pikkutalossa. Isosisko isompien ryhmässä, pikkusisko pienempien. Mutta yhtä kaikki samoissa tiloissa, joten he saanevat jonkin verran tukea toisistaankin. Päivistä tulee heti alkuun aika pitkiä, koska minunkin työpäiväni ovat pääsääntöisesti klo 8-16, eikä kaikissa tilanteissa (kuten oppituntien pito) joustoa ole ollenkaan.
Olen kuitenkin toisaalta täysin luottavaisella mielellä, että meidän toinenkin lapsemme on sosiaalinen ja utelias, kuten esikoinenkin, joka on pärjännyt Vilskeessä alusta asti ihan hurjan hienosti. Vilskeessä on niin hyvä ja turvallinen meininki, että äidin ei tarvitse olla huolissaan.
Viime aikoina kun on lukenut käsittämättömän kurjia uutisia yksityisten päiväkotien tilanteista ympäri Suomen, ei voi kuin olla onnellinen, että Vilske on ihan jotain muuta kuin rahanahneiden sijoittajien kovaa bisnestä. Tottahan Vilskekin on yritys ja sellaisena tietenkin voittoa tavoitteleva, mutta Henna ja Kalervo tekevät yrityksestään sydämellisen ja lapsia arvostavan suhtautumalla meihin asiakkaisiin kuin perheeseen. Kyllä, jotenkin minusta tuntuu sopivalta käyttää sanaa perhe, sellaisessa väljähkössä mutta aidon lämpimässä merkityksessä. Lapsista välitetään, kommunikaatio toimii ja Vilskeen aikuiset (niin henkilökunta kuin vanhemmatkin) ovat sitoutuneita yhteistyön sujuvuuteen. Näillä reunaehdoilla taataan se, että Vilskeen lapset saavat olla lapsia, nauttia päivän puuhista ja vanhemmat voivat hyvillä mielin lähteä päiväkodin portilta aamulla kohti työpaikkaa.
En edes halua ajatella, miten kurjalta minusta tuntuisi töihinpaluu, jos joutuisin miettimään, onko lapsellani turvallinen olo päivähoidossa vai onko tänäänkin liian moni lapsi (tai liian harva hoitaja) paikalla, jolloin lapsia ei ehditä määräysten mukaisesti valvoa. On mielestäni hyvä, että päivähoidon epäkohtia tuodaan julkisuuteen, mutta toivon todella, että ihmiset muistaisivat, että kaikki yksityiset päiväkodit eivät ole samanlaisia. Joukossa on myös todellisia helmiä, joita ei kertakaikkiaan voi niputtaa samaan syssyyn niiden päiväkotien kanssa, joissa lapset ovat vain numeroita budjettiarviossa.
Olisi tietenkin naiivia ajatella, että kukaan (edes Henna ja Kalervo henkilökuntineen) tekisi työtä vastikkeettomasti, eli kyllähän hoidosta pitää maksaa. Mielelläni maksankin. Kyse on siitä arvomaailman erosta, joka omistajatasolla vallitsee. Uutisoiduissa päiväkodeissa ongelmana on tainnut useimmin olla se, että jokainen menoerä on viilattava mahdollisimman pieneksi, jolloin henkilökuntaa ei oteta aamuvuoroihin töihin, kun "kuitenkin on lapsia kipeänä" tai lapsilta perutaan aktiviteetteja, koska niitä ei pystytä turvallisesti järjestämään henkilökuntavajeen takia. Töissä olevat hoitajat ja opettajat ovat kovilla, kun tottahan heistäkin varmasti valtaosa tekee töitä pienten lasten kanssa, koska pitää työstään - tai haluaisi ainakin pitää siitä. Mutta on kovin vaikea pitää työstään ja tehdä sitä hyvin, jos vastuulla on jatkuvasti liian paljon ja yrityksen johdon arvot ovat ristiriidassa työntekijän omien arvojen kanssa. Mahdoton yhtälö tuollaisenaan.
Juteltiin aiheesta tässä toissapäivänä muutaman ihmisen kanssa ja jäimme mieheni kanssa miettimään, että kyllä päiväkodin henkilökunnan on jaksettava töissään hyvin, jotta meidän lapsemme, joita hoitajat näkevät arkipäivisin usein pidempään hereillä kuin me vanhemmat, saavat elää heidän kanssaan hyvää lapsuutta. Siksi arvostankin Vilskeen periaatetta, että henkilökunnan hyvinvointi on heillä ykkösprioriteetti. Se tekee samalla meidän lastemme hyvinvoinnista prioriteetin, koska välissä on ilmiselvä syy-seuraussuhde. Ilman toista ei toistakaan ole.
Toisin sanoen, hyvillä mielin kohti Itun päivähoidon alkamista. Omat sisäiset myllerrykseni liittyvät kaikkeen muuhun, mutta kun lapsen elämään on tulossa Vilskettä, tiedän, että saan iltapäivisin kotiin iloisen ja mukavia juttuja kokeneen taaperon. Tai niin, kaksi taaperoa. :D
PS. Tämä ei ole maksettu mainos, heh. Minusta vain tuntui siltä, että haluan taas vähän kertoa hyvästä yksityisestä päiväkodista. Vilske ei välttämättä ole kaikille sopiva paikka (vaikka se sitä meille onkin) ja siksi olisikin tärkeää, että vanhemmat saisivat valita lapselleen sopivimman hoitopaikan tutustuttuaan vaihtoehtoihin rauhassa ja huolellisesti.
Kommentit
Lähetä kommentti