Äiti, Papu ja Itu - arjen elämää

Tänään se koitti, eräänlainen arki. Miehen loma loppui ja minä jäin kotiin tyttöjen kanssa muutamaksi viikoksi, ennen kuin Papu aloittaa päiväkodissa. Voin kertoa, että eilen vähän hermostutti. Periaatteessa hermostuttaa edelleen, mutta nyt olen jo selvinnyt ensimmäisestä päivästä, eikä taaperossa ole haavoja tai kuhmuja ja vauvakin on oloonsa tyytyväinen. Miksi hermoilen? No, ensisijaisesti logistisista syistä. Asumme hissittömän kerrostalon ylimmässä kerroksessa (en ihan tullut asuntoa ostaessamme ajatelleeksi, että saattaisimme kohta olla kahden pienen lapsen vanhempia, ostohetkellä vasta esikoinen oli ilmoittanut tulostaan...) ja taapero-Papu ei vielä oikein osaa laskeutua rappusia. Ylöspäin tulee näppärästi, mutta alas on toinen juttu. Hermoilen siis sitä, miten ihmeessä saan itseni, vauvan (mahdollisesti turvakaukalossa tai toisena vaihtoehtona vaunukopassa) ja taaperon sekä hoitorepun ja muut tavarat alas täältä ulkoilua varten ilman, että joku (taapero...) kolauttaa itsens

Kylläpä on ollut vaikea löytää aikaa blogin päivittämiselle... Ennakoin tilanteen vain vaikeutuvan hetkeksi, kun mies palaa maanantaina töihin. Minulla on edessä täysin uusi ja potentiaalisesti aika intensiivinen ajanjakso, kun olen tyttöjen kanssa kolmestaan kotona. Vauva kiinni tississä ja taapero hulisemassa ympäri huushollia. Vähän jo jännittää, miten selviän... No, kaipa se siinä menee kuin muutkin haasteet - ja syyskuun alussahan Papu aloittaa päiväkodin, mikäli kaikki menee niin kuin on suunniteltu. Mutta nyt kun Papu ja isä ovat taas jossain omilla teillään, Itu nukkuu makoisasti ja pyykitkin voivat odottaa koneessa vielä hetken, voin ottaa pienen aikalisän ja kirjoitella. Viimeksi päästiin synnytyskertomuksessa siihen asti, että pari yötä osastolla oli edessä. Sehän on näillä "sokerivauvoilla" ihan vakio ainakin TYKSissä, kun vauvan verensokereita tarkkaillaan se 48 tuntia. Sokeriarvot Itulla olivat koko ajan oikein hyvät, vaikka pienet vaikeudet alkoivatkin het

Kolme viikkoa tuntuu kuluvan kaikkein nopeimmin, kun käy ensin synnyttämässä ja sitten pähkii arkielämää synnyttämänsä pikkuihmisen ja aiemmin synnyttämänsä vähän isomman pikkuihmisen kanssa... Eli kyllä, tämä aika on mennyt juuri niin nopeasti kuin kuvitella saattaa ja minä en ole ehtinyt saada sitä kuuluisaa omaa aikaa oikeastaan ollenkaan, kun vauva tietenkin on rinnalla lähes koko ajan - ja kun ei ole, taapero haluaa huomiota tai sitten kaadun väsyneenä sänkyyn yöunille. Lisäksi helteet ovat uuvuttaneet koko poppoota niin, että kyllä aika nihkeää on minkään järkevän tekeminen. Miehen loman ansiosta ollaan sentään käyty vähän välillä ostoskeskuksissa viilentymässä ja ruokaostoksilla, mutta muuten ei kyllä juuri muuta ole tehty kuin hikoiltu. Sitä tuli tehtyä myös kolme viikkoa sitten. En ole niin varma, haluaako kukaan lukea mitään tarkkaa synnytyskertomusta, mutta osapuilleen näin se meni. Maanantaina 9.7. menin äitiyspolille Tyksiin ylimääräiseen ultraan, jossa lääkäri ar