Äiti, Papu ja Itu - arjen elämää

Kerran puolessa vuodessa on useammin kuin kerran vuodessa, eikö?  Viime postauksessa kipuilin kirjoitusajan puutetta - enkä kyllä tajunnut, että samaa jatkuisi oppikirjaprojektin takia joulukuulle asti. Kaikki lomat ja muut ovat menneet oppimateriaalin kimpussa, ja olinkin vuoden 2020 päätteeksi aivan uuvuksissa. Ehkä uupuneempi kuin koskaan ennen.  Siksi onkin ollut ihanaa viettää ihan nollasuunnitelmajoululomaa, joka on ollut oikeasti lomaa. Pyjamapäiviä, laiskottelua, herkuttelua. Omien fiilisten pohdiskelua.  Vuoden 2020 aikana tajusin, että jaksamiseni rajat voivat todellakin tulla vastaan. Se ei ole aiemmin ollut mitenkään kovin realistinen uhka, vaikka ainahan lukukauden tai lukuvuoden päätteeksi on väsynyt. Viime vuosi oli kuitenkin erikoisolosuhteiden takia reippaasti kuormittavampi kuin aikaisemmat työvuodet. Epävarmuus lähi- ja etätyön vaihtelusta, milloin mistäkin koronarajoituksista sekä uusien työtapojen salamahaltuunoton paineet ovat todella vieneet voimat ...

Minua vähän hymyilyttää, kun luen tämän blogin edellistä merkintää. Viime vuoden heinäkuulta. Uuden arjen alussa. Mietin silloin, miten töihinpaluuni ja molempien tyttöjen hoitoonvieminen tulevat onnistumaan - enkä sitten vuoteen ole ehtinyt palata asiaan. Ei liene järkevää yrittää ensi-istumalta kirjoittaa kaikkia kuulumisia vuoden ajalta, koska sitä romaania ei kukaan jaksa lukea, mutta ehkä tässä ehtii helteisen hiostavassa työhuoneessa istua sen verran, että muutaman hahmotelman voi naputella muistiin, ennen kuin hiki niskassa muuttuu pisaroista virraksi... Meidän vuotemme meni pääosin hienosti. Arki lähti rullaamaan, logistiikkakysymykset saatiin ratkottua, Sannan ruokakassia ja Ruokaboksia tilailtiin arkea helpottamaan, muskarissa ja vesipeuhussa käytiin, tytöt tykkäsivät olla Vilskeessä, minä kieltämättä hieman stressaannuin töissä, sitten oli lähes puolen vuoden marraskuu - ja sitten tuli korona, joka kosautti koko potin. Yhtäkkiä oli etätöitä, sosiaalista eristäytymistä, kotoi...

Parasta mahdollista alkanutta vuotta 2019 ihan kaikille! Siinähän ne sitten menivät, juhlapyhät ja vuodenvaihde ja näemmä jo puoli tammikuutakin taas. Itu täytti 6kk ja parin viikon päästä Papu on jo 1v 10kk. Ja minä? No minähän en vanhene ollenkaan... Vuodenvaihteeseen ladataan aina kauhea määrä muutostoiveita ja -paineita. Lupauksia, kuureja, lakkoja, elämänparannuksia. Into kestää hetken ja sitten tapahtuu paluu vanhaan. Niinhän se yleensä menee. Pitäisi muistaa kohtuus näissäkin jutuissa, ei vaatia itseltään täyskäännöstä, jos suunnan pienempikin tarkistus riittäisi. Näissä fiiliksissä itse aloittelen vuotta ja tässä on juttuja, joita yritän saavuttaa / tehdä tänä vuonna, ilman sen suurempia paineita. - Kevyempi elämä vähenevien raskauskilojen myötä. Tämän haluan saavuttaa vähentämällä herkuttelua, lisäämällä vihanneksia & muuta kevyempää ruokavalioon sekä tekemällä kotitreenejä. Kotitreenaamisessa (ja ruokavalion kohentamisessa) minua auttavat FeelShapen MAMA-treeni...

Blogin "viralliseksi" aloitukseksi voisi kai ottaa jonkinlaisen esittelytekstin. Kuka täällä elämäänsä näytölle pähkäilee ja miksi. Minä olen Johanna. Olen 40-vuotias ja hoitovapaalla 14kk vanhan esikoistyttöni "Papun" kanssa. Odottelen Papulle pikkusiskoa, "Itua", heinäkuussa syntyväksi. Perheeseen kuuluu myös avopuolisoni, tyttöjen isä, mutta pidän hänet tämän blogin marginaalissa, koska hän ei halua itselleen somenäkyvyyttä. Jos siis joskus kuulostaa siltä, että olen yksinhuoltaja tässä huushollissa, se ei pidä paikkaansa. Isämies häärii aktiivisesti osana perhettämme, mutta tämä somehömpötys on vain minun (ja tyttöjen) juttu. Tytöiltäkin tulen sitten aikanaan kysymään, haluavatko he osallistua tähän touhuun vai pistetäänkö sitten perheblogipillit pussiin ja äiti jatkaa omia juttujaan muilla tavoin. Käytän tytöistä tässä vaiheessa ainakin heidän odotusaikaisia kutsumanimiään, pidetään sitä nyt sitten vaikka jonkinlaisena yksityisyydensuojana. Pi...

Olen ollut Bloggerissa profiilitietojeni mukaan vuodesta 2004. Kuulostaa osapuilleen oikealta. Ensimmäiset blogitekstini julkaisin siis opiskelijana, jo vuosia ennen kuin bloggaamisesta tuli trendikästä - ja/tai rahakasta. Vuosien saatossa olen ylläpitänyt useita blogeja, joista ensimmäinen, täällä Blogspotissa majaileva päiväkirjanomainen blogi taisi olla pitkäikäisin. Sen ohessa on ollut jos jonkinmoista työ-, hömppä- ja matkailublogia siellä sun täällä sekä tällä hetkellä hieman lepotilassa oleva valokuvausblogi Wordpressin puolella. Niin, no ei pitänyt ruveta heti kaivautumaan historiaan, vaan pitipähän todeta, että voihan nakki. Uuden blogin säätäminen halutun näköiseksi on aina ihan kamala hässäkkä. Pitänee siis tyytyä siihen, että tämä on nyt jonkinlainen alku. Ensimmäinen hengenveto sen viimeisen ponnistuksen jälkeen (piakkoin ajankohtainen vertaus, heh). Tästä alkaa tämän blogin elämä. Katsotaan kuinka pitkälle se jatkuu ja kiinnostaako ketään. Tarkoitushan olisi kirjoitell...