Alku taas hankalaa...

Olen ollut Bloggerissa profiilitietojeni mukaan vuodesta 2004. Kuulostaa osapuilleen oikealta. Ensimmäiset blogitekstini julkaisin siis opiskelijana, jo vuosia ennen kuin bloggaamisesta tuli trendikästä - ja/tai rahakasta. Vuosien saatossa olen ylläpitänyt useita blogeja, joista ensimmäinen, täällä Blogspotissa majaileva päiväkirjanomainen blogi taisi olla pitkäikäisin. Sen ohessa on ollut jos jonkinmoista työ-, hömppä- ja matkailublogia siellä sun täällä sekä tällä hetkellä hieman lepotilassa oleva valokuvausblogi Wordpressin puolella.

Niin, no ei pitänyt ruveta heti kaivautumaan historiaan, vaan pitipähän todeta, että voihan nakki. Uuden blogin säätäminen halutun näköiseksi on aina ihan kamala hässäkkä. Pitänee siis tyytyä siihen, että tämä on nyt jonkinlainen alku. Ensimmäinen hengenveto sen viimeisen ponnistuksen jälkeen (piakkoin ajankohtainen vertaus, heh). Tästä alkaa tämän blogin elämä. Katsotaan kuinka pitkälle se jatkuu ja kiinnostaako ketään. Tarkoitushan olisi kirjoitella elämästä nelikymppisenä perheenäitinä, jonka perheessä on avomies ja kohta kaksi tytärtä - otsikon "Papu" ja "Itu".

Seuraavan vapaan hetken koittaessa siis jotain asiaakin. Sellaista, joka liittyy tämän blogin oikeaan teemaan. Pitäkää tätä testijulkaisuna. Testing, testing.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ajatuksia äitiydestä, osa 1: Taaperon vaatimukset

Kuva
Meillä on kaksivuotiaalla alkanut tässä muutaman viikon sisällä ihan selvä äitikausi. Johtuukohan se päiväkodin äitienpäivätouhuista, joissa äidistä varmasti puhutaan paljon vai onkohan nyt vain sen aika, mutta ihan selvästi on tyttö ollut aikaisempaa enemmän äidin sylin tarpeessa. "Sykkyyn, sykkyyn!" kaikuu niin Ruissalon kävelylenkillä kuin keskellä yötä lastenhuoneessa. Välillä hymyillen, välillä itkua vääntäen. Tarve tulla liki on suunnaton. Suloistahan se on ja totta kai otan syliin aina kuin vain voi (esimerkiksi keittiössä häärätessä ei aina voi), mutta äitiyden ristiriitaisuuteen kai kuuluu se, että joskus ihan vähän väsyttää ja oman kropan haluaisi pitää yksityisalueena. Taaperon läheisyysvaatimukset näkyvät monissa eri tilanteissa eivätkä juuri äidin oman tilan kaipuuta huomioi. Unihommat ovat yksi tällainen tilanne. Meillä on nukahtaminen ollut tässä taas jonkin aikaa ihan kohtalaisen sujuvaa, mitä  nyt valoisammat illat ovat hieman saaneet yökukkujataaperon...
Lue lisää

Lisää Vilskettä elämään

Kuva
Reilu viikko sitten saatiin Vilskeen päiväkodinjohtaja Hennalta iloisia uutisia. Itun palvelusetelihakemus Vilskeeseen oli hyväksytty ja voimme mennä tekemään hänenkin hoitosopimuksensa jo tässä kevään mittaan pois alta. Ihanaa, että tämä toinen kierros meni näin helposti. Papun kohdallahan jouduttiin vääntämään kaupungin kanssa melkoinen tovi, että siellä byrokratian rattaat taipuivat meidän tahtoomme, eli hoitoon yksityisessä päiväkodissa. Näin tämän asian olisi vuosi sittenkin pitänyt minusta mennä, sen sijaan että murehdin raskauteni viimeisille viikoille asti sitä, miten syyskuun alussa taaperon hoitokuviot ratkaistaan. No mutta se siitä, asiat kuitenkin järjestyivät parhain päin, kun tehtiin yhteistyötä Vilskeen Hennan ja Kalervon (omistajayrittäjät) kanssa. Syksyllä, elokuun alussa tarkemmin sanottuna, minä palaan töihin. Virallisesti toki jo kesäkuun alusta, mutta kesäkuussa on vain pari työpäivää ja lukuvuoden alkaessa elokuussa, alkaa varsinainen arki. Oloni on tällä ...
Lue lisää

Ystävät ympyröissäni

Kuva
Hyvää, kaunista ja toivomallasi tavalla ihanaa ystävänpäivää juuri sinulle, joka blogiani eksyit tänään (tai myöhemmin) lukemaan. Olen äärimmäisen iloinen siitä, että minulla on ystäviä, kavereita, verkostoja. Sellaisia ihmisiä, joille tänään on luontevaa toivottaa hyvää ystävänpäivää - vaikka oikeastihan elämässä ystävälle tai ystäville on hyvä omistaa päiviä vaikka vähän useamminkin. Omat ystäväni ja kaverini ovat ilmestyneet elämääni monenlaisista yhteyksistä ja heillä on monenlaisia tapoja olla elämässäni. Yhteistä heille on se, että he ovat niitä ihmisiä, joiden seurassa olen voinut olla eri tavoin oma itseni. Tämä on mielestäni aika olennainen ajatus ystävyydestä. Ei ole vain yhtä tapaa olla ystävä. Pohjimmiltaan toki ihmissuhteen aitous on perusoletus ystävyydelle, mutta millä tavalla siitä rakennetaan eteenpäin, on sitten eri asia. Itselläni on ystäviä (ja kavereita) niin kouluajoilta, työpaikoilta, harrastuksista kuin nyt viimeisimpänä "äitiystäviä". Sci...
Lue lisää