Tuokio Tukholman keväässä
Joskus haaveet toteutuvat aika vikkelällä aikataululla, kunhan ne vain sanoo ääneen. Sanoin miehelle ääneen edellistä julkaisua kirjoitellessani, että olisipa kiva mennä käymään Tukholmassa. Mies totesi, että mene ihmeessä, hän voi kysyä saisiko lomapäivän sille päivälle, kun minä olisin reissussa.
Ihan ensimmäiseksi siis kaunis kiitos rakkaalle avopuolisolleni, joka mahdollisti tämän noin 36 tunnin oman ajan minulle. <3
Kaikki se aika, ihan yksin. Mitäs puuhasin?
Kyllä täytyy myöntää, että nautiskelin. Kotoa kun lähdin, oli ovella vähän melkein tippa linssissä, että mitä minä huono äiti tästä lähden liisustamaan. Mies vielä toi hymyilevän ("pahaa aavistamattoman", eh?) vauvan vilkuttelemaan eteiseen, taaperokin kävi kesken iltapalansa halailemassa - eikä ne kummatkaan olleet moksiskaan, kun äiti sanoi heipat. Vielä terminaalissa oli vähän sellainen olo, että onko tämän tyhmempää ajanviettotapaa, kun odotettiin laivaan pääsyä. Olisinhan voinut olla kotona kutittelemassa lasten varpaita.
Täytyy sanoa, että kyllä nuo ajatukset aika nopeasti vaihtuivat siihen, että ah, nyt saan olla ihan yksin, niin fyysisesti kuin henkisestikin hetken aikaa. Kävin nopeasti syömässä (Viking Gracen rennompi tilausravintola on tähän tarkoitukseen kätevä), kaupassa hakemassa vähän namia sekä limua ja painuin hyttiin. Vaihdoin unikamppeisiin ja laitoin kasvonaamion kasvoille ja möllötin. Haastavin ajatus, joka mielessä sillä hetkellä pyöri oli se, että mitenkäs nämä herätykset ja aikavyöhykkeet ja kännyn aika-asetukset taas menevätkään.
Eihän tuollaisesta laivamatkasta miksikään univajeen paikkaajaksi ole, koska laivassa nyt nukkuu vähän katkonaisemmin ja itse ainakin vahtaan yölläkin kelloa aina välillä, etten vain nuku pommiin. Koska Turun suunnastahan Viikkarin paatit ovat aivan hurjan aikaisin Tukholmassa. Niinpä vain olin puoli seitsemältä paikallista aikaa laivan kahvilan sämpylä kassissa kävelemässä kohti Södermalmia. Haahuilin näköalatasanteelle, popsin aamupalani siellä ja jatkoin matkaani.
Kävelin, kävelin. Ensimmäinen pysähdys oli hobittien kaipaama "second breakfast", jonka kävin nautiskelemassa vähän mielikuvituksettomasti Gamla Stanin läpi käveltyäni ihan valtakadun Espresso Housessa. Mutta hei, kahvijuoma ja skonssi 49 kruunua, käy minulle.
Tämän jälkeen suuntasin Djurgårdenin suuntaan, tarkoitus oli mennä Vikingaliv-museoon, joka aukeaisi kymmeneltä.
Museo oli positiivinen kokemus. Lainaavat etuovimusiikkinsa HBO:n Vikings-sarjalta, mutta muuten näyttely oli tiukkaa arkeologista ja historiallista faktaa, mukavan interaktiivisesti ja lapsiystävällisestikin esitettynä. Yksi motivaationi käydä museossa oli alunperinkin tsekata, milloin voitaisiin koko perhe mennä käymään siellä niin, että lapset saavat hommasta jotain irti. Suosittelisin kokemusta ehkä n. 4-5-vuotiaista alkaen. Ainakaan meidän kaksivuotiaamme ei ehkä haluaisi jättää hypisteltäväksi tarkoitettuja esineitä paikoilleen ja lopun "viikinkiseikkailuajelu" pimeine käytävineen ja kovine äänineen olisi ehkä hieman pelottava. Plussaa kyllä siitä, että seikkailun kerronnan sai valita myös suomeksi!
Viikinkimuseon yhteydessä oli aivan valloittava ravintola, jonka lounas oli ilmeisen suosittu talviloma-aikaan. Paikalla oli niin suomalaisia lapsiperheitä kuin paikallisia raksaäijiäkin, jotka pykäävät kaiketi lisää museotilaa Djurgårdenin alueelle. Pidin erityisen paljon vadelmalimusta, jonka lounassalaattini oheen hörppäsin. Heh, äidin hurja sooloreissu, limua vaan!
Sitten vesibussilla takaisin keskustaan ja vähän shoppailemaan. Olin vähän vanhanaikaisesti käynyt vaihtamassa kruunuja ihan käteisenä mukaan, mutta nyt opin nopeasti, että eipä enää seuraavalla kerralla tarvitse. Pankkikortti käy ja käteisellä maksava joutui etsimään välillä ihan erillisiä kassapisteitä saadakseen ostoksensa lunastettua. (Visa ei tällä reissulla ollut oikein vaihtoehto, sen tarkemmin siihen asiaan menemättä. Mutta ihan peruspankkikorttikin kyllä toimi, vaikka jostain muinaismuistoistani kuvittelin noukkivani tiedon, että debit-puolella maksaminen ei onnistuisi. Höhlä minä.)
Itselle yksi pellavatunikamekko kesäksi, lapsille sitten vähän enemmän. Oikein varsinaisia lastenvaateliikkeitä en jaksanut kovin ahkerasti etsiä, vaan kävin ihan vain ostoskeskus Gallerianin Polarn o Pyretissä sekä Åhlensin lastenosastolla. Villervallan oman liikkeen skippasin, vaikka se oli ihan kävelymatkan varrella, kun lähdin keskustasta käpöttelemään takaisin kohti Gamla Stania, satamaa ja ennen kaikkea Fotografiskaa.
Quesadilla-välipalapaikan bongasin ihan vain pääkadun varrelta, koska jalat olivat jo niin muusia, että en yhtään olisi jaksanut sokkona etsiä "jotain kivaa paikkaa". Kelpo eväät ja taas eteenpäin.
Koko reissun pääjuttu oli Fotografiskan Kirsty Mitchellin Wonderland-näyttely, joka oli viimeisiä päiviä auki. Ja kun vihdoin raahauduin näyttelysaliin jomottavilla jaloillani, oli jokainen askel ja särkevä lihas sen arvoinen. Näyttely oli taianomainen, upea. Juuri niin hieno kuin olin odottanutkin seurattuani Mitchellin projektia myös netissä. Ihania kuvia ja kaunis tarina tyttären rakkaudesta ja ikävästä äidin kuoltua. Miten niin surullisesta asiasta kuin äidin menettäminen voikin syntyä niin pakahduttavan kauniita kuvia.
(Kuvien originaalit: Kirsty Mitchell.)
Fotografiskan kahvilaravintola on lähes legendaarinen, ilmeisesti ihan tukholmalaistenkin keskuudessa. Siispä se oli ihan täyteen ammuttu iltaseitsemän nurkilla arki-iltana, joten päätin lompsia suoraan takaisin terminaaliin odottamaan laivaanpääsyä.
Laivaan päästiin yllättävän ripeästi, minä toistin samat kuviot kuin edellisenäkin iltana. Vähän ruokaa, tuliaisshoppailut ja hyttiin möllöttämään.
Koko matkan saldo?
Yli 24000 käveltyä askelta, päivän aktiivisuusprosentti 201%.
Neljä alkoholijuomaa (3x siideri, 1x prosecco)
Kahvia
Limua
Namuja
Hyvää ja kohtalaista ruokaa
Upeita valokuvia, kiinnostavia viikinkijuttuja
Ihan jees shoppailua, rahanmenoa budjetin rajoissa
Pääntuuletusta keväisessä säässä monta tuntia
Nautiskelua siitä, että ei hetkeen ollut vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestään
Satunnaiset havainnot?
Tukholmassa muoti oli jo leveiden lahkeiden ylivoimaa ja niitä Turussa jonkin verran trendsettereillä näkyviä ylisuuria talvitakkeja oli tosi paljon.
Lastenvaunujen enemmistö oli Bugaboo-merkkisiä.
Tukholmalaisia isiä lykkimässä lastenvaunuja (jopa miesporukalla!) oli ilahduttavan paljon.
Tukholma on vaan niin <3
Ei ollut katastrofi jättää järkkärikameraa kotiin. Selkä pääsi vähemmällä ja känny oli ihan riittävä, kuten kuvista näkyy.
Tulispa meillekin jo sellainen kevät kuin siellä oli.
Reissu kannatti tehdä, se latasi henkisiä akkuja...
Sillä niitä kyllä sitten taas tarvittiin, kun meillä alkoi vatsatautirumba loppuviikosta. Siksi tämäkin päivitys on viivästynyt. Koko poppoo on vuorollaan oltu ihan perusoksutaudissa, noroa tämä ei ole. Mutta joo, tänään kieltämättä kävi mielessä, että vastako siitä on viikko, kun tulin kotiin pikareissultani. Niin se vaan loman tuoma piristys katoaa nopsaan. Mutta silti, olen todella iloinen, että tuli lähdettyä. Kannatti.
Ottakaa, äidit, itsellenne rohkeasti omaa aikaa. Kyllä te sen olette ansainneet ja isät hoitavat lapsia ihan loistavasti sillä aikaa, kun te vähän irtaudutte lapsenhoitovastuusta.
Ihan ensimmäiseksi siis kaunis kiitos rakkaalle avopuolisolleni, joka mahdollisti tämän noin 36 tunnin oman ajan minulle. <3
Kaikki se aika, ihan yksin. Mitäs puuhasin?
 |
| Auringonnousu Tukholman satamassa |
Eihän tuollaisesta laivamatkasta miksikään univajeen paikkaajaksi ole, koska laivassa nyt nukkuu vähän katkonaisemmin ja itse ainakin vahtaan yölläkin kelloa aina välillä, etten vain nuku pommiin. Koska Turun suunnastahan Viikkarin paatit ovat aivan hurjan aikaisin Tukholmassa. Niinpä vain olin puoli seitsemältä paikallista aikaa laivan kahvilan sämpylä kassissa kävelemässä kohti Södermalmia. Haahuilin näköalatasanteelle, popsin aamupalani siellä ja jatkoin matkaani.
Kävelin, kävelin. Ensimmäinen pysähdys oli hobittien kaipaama "second breakfast", jonka kävin nautiskelemassa vähän mielikuvituksettomasti Gamla Stanin läpi käveltyäni ihan valtakadun Espresso Housessa. Mutta hei, kahvijuoma ja skonssi 49 kruunua, käy minulle.
 |
| Jos on Turun keskusta yksi kaivuukuoppa, osataan Tukholmassakin. Slussen näyttää tältä nykyään. |
Museo oli positiivinen kokemus. Lainaavat etuovimusiikkinsa HBO:n Vikings-sarjalta, mutta muuten näyttely oli tiukkaa arkeologista ja historiallista faktaa, mukavan interaktiivisesti ja lapsiystävällisestikin esitettynä. Yksi motivaationi käydä museossa oli alunperinkin tsekata, milloin voitaisiin koko perhe mennä käymään siellä niin, että lapset saavat hommasta jotain irti. Suosittelisin kokemusta ehkä n. 4-5-vuotiaista alkaen. Ainakaan meidän kaksivuotiaamme ei ehkä haluaisi jättää hypisteltäväksi tarkoitettuja esineitä paikoilleen ja lopun "viikinkiseikkailuajelu" pimeine käytävineen ja kovine äänineen olisi ehkä hieman pelottava. Plussaa kyllä siitä, että seikkailun kerronnan sai valita myös suomeksi!
Viikinkimuseon yhteydessä oli aivan valloittava ravintola, jonka lounas oli ilmeisen suosittu talviloma-aikaan. Paikalla oli niin suomalaisia lapsiperheitä kuin paikallisia raksaäijiäkin, jotka pykäävät kaiketi lisää museotilaa Djurgårdenin alueelle. Pidin erityisen paljon vadelmalimusta, jonka lounassalaattini oheen hörppäsin. Heh, äidin hurja sooloreissu, limua vaan!
Sitten vesibussilla takaisin keskustaan ja vähän shoppailemaan. Olin vähän vanhanaikaisesti käynyt vaihtamassa kruunuja ihan käteisenä mukaan, mutta nyt opin nopeasti, että eipä enää seuraavalla kerralla tarvitse. Pankkikortti käy ja käteisellä maksava joutui etsimään välillä ihan erillisiä kassapisteitä saadakseen ostoksensa lunastettua. (Visa ei tällä reissulla ollut oikein vaihtoehto, sen tarkemmin siihen asiaan menemättä. Mutta ihan peruspankkikorttikin kyllä toimi, vaikka jostain muinaismuistoistani kuvittelin noukkivani tiedon, että debit-puolella maksaminen ei onnistuisi. Höhlä minä.)
Itselle yksi pellavatunikamekko kesäksi, lapsille sitten vähän enemmän. Oikein varsinaisia lastenvaateliikkeitä en jaksanut kovin ahkerasti etsiä, vaan kävin ihan vain ostoskeskus Gallerianin Polarn o Pyretissä sekä Åhlensin lastenosastolla. Villervallan oman liikkeen skippasin, vaikka se oli ihan kävelymatkan varrella, kun lähdin keskustasta käpöttelemään takaisin kohti Gamla Stania, satamaa ja ennen kaikkea Fotografiskaa.
Quesadilla-välipalapaikan bongasin ihan vain pääkadun varrelta, koska jalat olivat jo niin muusia, että en yhtään olisi jaksanut sokkona etsiä "jotain kivaa paikkaa". Kelpo eväät ja taas eteenpäin.
Koko reissun pääjuttu oli Fotografiskan Kirsty Mitchellin Wonderland-näyttely, joka oli viimeisiä päiviä auki. Ja kun vihdoin raahauduin näyttelysaliin jomottavilla jaloillani, oli jokainen askel ja särkevä lihas sen arvoinen. Näyttely oli taianomainen, upea. Juuri niin hieno kuin olin odottanutkin seurattuani Mitchellin projektia myös netissä. Ihania kuvia ja kaunis tarina tyttären rakkaudesta ja ikävästä äidin kuoltua. Miten niin surullisesta asiasta kuin äidin menettäminen voikin syntyä niin pakahduttavan kauniita kuvia.
(Kuvien originaalit: Kirsty Mitchell.)
Fotografiskan kahvilaravintola on lähes legendaarinen, ilmeisesti ihan tukholmalaistenkin keskuudessa. Siispä se oli ihan täyteen ammuttu iltaseitsemän nurkilla arki-iltana, joten päätin lompsia suoraan takaisin terminaaliin odottamaan laivaanpääsyä.
Koko matkan saldo?
Yli 24000 käveltyä askelta, päivän aktiivisuusprosentti 201%.
Neljä alkoholijuomaa (3x siideri, 1x prosecco)
Kahvia
Limua
Namuja
Hyvää ja kohtalaista ruokaa
Upeita valokuvia, kiinnostavia viikinkijuttuja
Ihan jees shoppailua, rahanmenoa budjetin rajoissa
Pääntuuletusta keväisessä säässä monta tuntia
Nautiskelua siitä, että ei hetkeen ollut vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestään
Satunnaiset havainnot?
Tukholmassa muoti oli jo leveiden lahkeiden ylivoimaa ja niitä Turussa jonkin verran trendsettereillä näkyviä ylisuuria talvitakkeja oli tosi paljon.
Lastenvaunujen enemmistö oli Bugaboo-merkkisiä.
Tukholmalaisia isiä lykkimässä lastenvaunuja (jopa miesporukalla!) oli ilahduttavan paljon.
Tukholma on vaan niin <3
Ei ollut katastrofi jättää järkkärikameraa kotiin. Selkä pääsi vähemmällä ja känny oli ihan riittävä, kuten kuvista näkyy.
Tulispa meillekin jo sellainen kevät kuin siellä oli.
Reissu kannatti tehdä, se latasi henkisiä akkuja...
Sillä niitä kyllä sitten taas tarvittiin, kun meillä alkoi vatsatautirumba loppuviikosta. Siksi tämäkin päivitys on viivästynyt. Koko poppoo on vuorollaan oltu ihan perusoksutaudissa, noroa tämä ei ole. Mutta joo, tänään kieltämättä kävi mielessä, että vastako siitä on viikko, kun tulin kotiin pikareissultani. Niin se vaan loman tuoma piristys katoaa nopsaan. Mutta silti, olen todella iloinen, että tuli lähdettyä. Kannatti.
Ottakaa, äidit, itsellenne rohkeasti omaa aikaa. Kyllä te sen olette ansainneet ja isät hoitavat lapsia ihan loistavasti sillä aikaa, kun te vähän irtaudutte lapsenhoitovastuusta.
Kommentit
Lähetä kommentti