Lapset laivalla, hii-o-hoi!

Käytiin juuri yhdessä koko perheen voimin risteilemässä Turusta Tukholmaan ja takaisin. Voi, miten meillä oli mukavaa!

Papulle tämä oli toinen laivareissu, Itulle luonnollisesti ensimmäinen. Molemmilla tuntui olevan hauskaa omalla tavallaan. Isosisko tykkäsi isosta leikkihuoneesta, käytävillä juoksemisesta ja hytin ikkunassa istuskelusta. Lisäksi hän sai elämänsä ensimmäisen kasvomaalauksen, kun haettiin hänelle sumusyheröisen matkan ainoa aurinko poskeen. Tanssiminen oli kivaa, hissin kynnyksen reikä, josta näki tosi kauas alas, oli aika jännä ja vaati joka kerta todella huolellista kävelemistä yli.

Pikkusisko puolestaan oli aivan pähkinöinä, kun hänet istutettiin hytin ikkunalle ja hän näki, miten maisemat vaihtuivat hänen katseensa edessä ihan itsekseen! Miten huisaa! Hän tuntui myös viihtyvän erityisen hyvin rattaissa, nyt kun hänelle otettiin mukaan ratasistuin ja hän näki siitäkin maisemia paremmin.

Koko reissun aikana taaperon kohdalle osui vain yksi isompi harmistusraivari, kun yliväsynyt lapsi ei kerta kaikkiaan olisi halunnut nukkua nokosia. Tämä oli täysin ennakoitavissa, koska Papu tuppaa olemaan niin innoissaan tällaisesta vähän erilaisesta päivästä, ettei malta nukkua. Mutta kyllä se uupumus sitten valitettavasti buffet-ruokailun aikana näkyi (ja vähän kuuluikin), kunnes keksittiin laittaa vauva syöttötuoliin ja taapero rattaisiin. Rattaisiin tarjoiltiin sitten mm. nakin- ja porkkananpalasia vähän kerrallaan, joten kyllä sitä ruokaakin sitten lopulta massuun upposi, vaikka alkuun näyttikin hieman heikolta, kun lapsi lähinnä matoili itseään alas aikuisten tuolilta eikä suostunut syömään mitään. Rattaiden valjaat pelastivat tilanteen, heh.

Ruokailun jälkeen suunnattiin hyttiin lepäämään ja siinä sitten vähän huutoitkuraivaroitiin. Lopulta aivan uupunut taapero nukahti hytin lattialle, mistä sitten nostin hänet sänkyyn ja kellahdin viereen, hyvällä tekosyyllä itsekin torkuille. Nukuttiin sitten Tukholman satamaan saakka koko jengi. No, se ei menoa haitannut, kun laivalla nyt saa yöunille nukahtaminenkin hieman venyä, minkä se tekikin, kun lähdettiin iltapalalle kahvioon ja vielä illan viimeisille leikkipuuhasteluille. Yöunille simahti tyytyväinen, mutta rättiväsynyt taapero, kun lopulta hyttiin asti takaisin päästiin.

Itu puolestaan oli kaikissa tilanteissa hurmaava itsensä. Ruokailussa hän keikisteli naapuripöydän perheenisälle, naurattaen meitä kaikkia. Hänen kanssaan reissaaminen on tällä hetkellä varsin vaivatonta.

Matkamuistopehmokiwillä oli mainio natustelunokka!

Laivalta saimme lainaan kätevän, kapean matkasängyn vauvalle sekä turvalaidan sängynreunaan taaperolle. Näillä kamppeilla varustettuna yökin sujui hienosti, noin niin kuin suunnilleen. Mitä nyt neljän nurkilla käytin tunnin siihen, että sain molemmat tytöt puhtaisiin vaippoihin ja uudelleen unten maille. Viimeinen unitunti nukuttiinkin sitten Papu minun sängyssäni ja Itu isän vieressä.

Seuraavaa reissua varten uskallan jättää makuupussin ja ylimääräisen vauvaviltin kotiin - niillä nyt varustauduin, kun en tiennyt, onko matkasängyssä petivaatteita. No, oli. Tietenkin. Oikein Ville Viikinki -lakanat. Potta olisi ehkä voinut olla taaperon vessatouhuja helpottava härpäke, koska häntä vähän pelotti istua isolla pytyllä, mutta selvittiin siitäkin.

Kaiken kaikkiaan meillä oli siis superkiva reissu ja oikein odotan, että Itukin kasvaa sen verran, että pääsee mukaan leikkihuoneeseen telmimään ja kokeilemaan pallomerta. Kesällä hän on ehkä jo "vaapero", joka voi päästä vähän vaappumaan käytäville ja leikkimään siskon kanssa, jos suuntaamme Ahvenanmaalle pienelle kesäreissulle. Kovin haluttaisiin mennä. Ja ainakin tämän reissun perusteella näin pientenkin tyttöjen kanssa uskaltaa lähteä matkalle - ja Ahvenanmaallehan lähdettäisiin omalla autolla, joten se on vielä helpompi tilanne pakkaamisen kannalta. Suksiboksi auton katolle vaan ja kaikki romppeet mukaan. Heh.

Ihanasti perhereissu laivalla todisti taas, että aina välillä pitäisi aikuisenkin muistaa katsoa arkikokemuksiaan lapsen silmin. Miten se hissin kynnyksen rako voikaan olla hurjan jännä, miten sumuinen merimaisema on kiehtova eikä tylsä (no, tähän täytyy sanoa, että myös valokuvaajan silmin se sumuun kadonnut maisema oli huikea!), miten sumutorveaan soittava laiva sanoo "Tuut tuut, täältä tullaan!" ja miten tavallinen nakki maistuu erityisen hyvältä merimaisemaa katsellen ja miten pieni muovikuppi Ville Viikingin kuvalla saa porkkana- ja kurkkutikut sekä kirsikkatomaatit maailman parhaaksi välipalaksi. Koska kuppi! On myös syytä muistaa, että joskus päivän kirkkain aurinko on maalattu taaperon poskeen ja siinä se valaisee koko Saaristomeren. Tai ainakin äidin silmät ja sydämen. <3