Ajatuksia äitiydestä, osa 3: Some ja äitiystävät

Kun jäin helmikuussa 2017 äitiyslomalle, olin 39-vuotias ja minulla oli melko lailla vakiintunut elämä - mitä nyt juuri olin vaihtanut työpaikkaa ja asuntoa ja tullut raskaaksi (pikkujuttuja, eh?), mutta sosiaalisia kuvioita ajatellen olin jo vuosia elänyt aika muuttumattomassa tilanteessa. Minulla oli sopivan kokoinen, vuosien saatossa hankittu ystävä- ja kaveripiiri, enkä oikein osannut ajatella, että tilanne siitä juurikaan muuttuisi. Minulla oli muutama lukioaikainen ystävä, iso liuta scifihörhöjä ystäviä yliopistoajoilta sekä jonkinmoinen sakki lähinnä rock-keikkojen ja musiikin kautta elämääni pöllähtäneitä kavereita. Suurin osa ystävistäni oli jo perheytynyt aikoja sitten, joten vauva-aikaa kanssani samaan aikaan ei viettänyt tuolloisesta lähipiiristäni kuin yksi lukioaikainen ystäväni, yksi uusi työkaverini sekä muutama kaveripiirieni ulkoreunamilla oleva tuttu. En osannut ennakoida, miten paljon asiat voisivat tältäkin osin muuttua reilussa kahdessa vuodessa.

Jotain tapahtui. No äitiys tietenkin, mutta erityisesti äitiys ja se mukamas kaiken pahan alku ja juuri, SOME...

Kun Papu oli muutaman kuukauden ikäinen, hoksasin jostain, että FB:ssahan on vauvan ikäkuukausittain ryhmiä äideille. Siispä "maaliskuiset 2017" -ryhmään lähti jäsenpyyntö. Sitten löytyi vähitellen Imetyksen tuki ry:n ryhmä, Simppelin sormiruokakeittiön ryhmä, Itun ollessa tuloillaan pakkaan lisättiin vielä Turun Seudun Mamit alaryhmineen sekä Turun seudun heinäkuiset 2018 -ryhmä...

Yhtäkkiä huomasin tuossa aiemmin tällä viikolla ajaessani kotiin nelikymppisten äitien kaffetreffeiltä, että minullahan on nyt kymmenkunta uutta kaveria ja jopa ystävää, jotka olen tavannut yksinomaan somen äitiryhmien kautta. On Papun synttäripäiväkaiman äiti (heipä hei, muru - ihanaa, kun on tutustuttu!), on viiden ihanan heinäkuisvauvan äitiporukka (te olette ihan superihkuja kaikki!) ja viimeisimpänä tämä nelikymppisten äitien kahviporukka (hurjan kivoja ja ihania ihmisiä!). Lisäksi olen tavannut lähes naapurista äidin, jonka kanssa voi kahvitella tässä kahden puolen kotikatua, Insta-tilin myötä Hoplop-treffeillä on oltu yhden maaliskuisäidin kanssa (ja maaliskuiset olivat toki mukana...) ja mitä näitä nyt on.

On ihan mahtavaa, että aikuisiällä on saanut näin paljon uusia tuttavuuksia elämään. Näiden äitien kanssa ei välttämättä olisi koskaan törmätty ilman sosiaalisen median foorumeita. Mutta nyt kun vauvat ja taaperot ovat olleet yhdistäviä tekijöitä, olen saanut tutustua näihin kaikkiin upeisiin naisiin, joiden kanssa juttua riittää. Eikä pelkästään näistä lapsista, vaan ihan kaikesta. Äitiys on ollut vain se ensimmäinen kontaktipinta, mutta muitakin juttuja löytyy nopeasti, kun äidit pääsevät porukalla parantamaan maailmaa. Ihan parasta!

Voin siis ihan rauhassa sanoa, että näiden loppuaan lähestyvien vanhempainvapaa-aikojen varrella some on todellakin ollut minulle juuri sosiaalisen kanssakäymisen areena, joka on johtanut useampaan toimivaan ihmissuhteeseen kuin nettideittailu ikinä. Mamiystävien kanssa on synkannut varsin hyvin, vaikka jokainen ensitapaaminen on ollut lähestulkoon sokkotreffien kaltainen tilanne: "Keitäs te olette, mistäs tulette, mitä töitä teette, mitäs harrastatte?"

Lisäksi tässä on tietenkin se hauska bonus, että molemmilla lapsilla on nyt ainakin jokunen ikätoveri äidin kaveripiirissä, mikä tarkoittaa sitä, että leikkitreffien määrä tulevaisuudessa on varmaankin turvattu. Ja ehkäpä joku samanikäisistä on joskus esimerkiksi koulukaveri yläkoulussa tai lukiossa, jolloin äidit tietenkin voivat aina kertoa teineille tarinoita muinaishistoriallisista vauvatreffeistä, joilla vauvaystävykset ovat läpsineet toisiaan sosetahmaisilla kätösillään ja kuolanneet toistensa päälle ihan kirjaimellisesti. Hih, melkein toivon, että näin tulisi käymään, ihan "Vuoden noloin äiti" -palkinnon uhallakin.

Olenkin sitä mieltä, että tosielämän uudet ystävyydet ovat äitiyden alkumetrien aikana somessa vietetyn ajan arvoisia. Olen saanut apua ja tukea vertaistarinoista, puolin ja toisin on myötäeletty vauvojen ja taaperoiden eri vaiheissa. Aikuiset ystävät (vauvoineen / taaperoineen), joiden kanssa voi treffata höpöttelyn ja nyyttäreiden merkeissä, ovat olleet päivänpelastajia useamman kerran. Olen useamman kerran miettinyt, että minulla kotona ei välttämättä ole päivässä yhtään aikuiskontaktia ennen kuin haen taaperon päiväkodista ja mies tulee töistä kotiin, siinä missä työelämässä aikuisia on juttuseurana vähintäänkin välituntisin. Tähän "aikuisvajeeseen" olen todella saanut apua, kun olen rohkaistunut lähtemään "mamisokkotreffeille" milloin minnekin.

Ei me suomalaiset spontaanisti hiekkalaatikon reunalla taideta ystävystyä (en minäkään leikkipuistossa vieraille juurikaan juttele), mutta kun ensitapaaminen onkin virtuaalihiekkalaatikolla, syntyy hyviä juttuja. Henkireikiä äideille.