Äiti, Papu ja Itu - arjen elämää

Meidän kesämme on ollut täynnä pientä puuhaa ja melkoista vipinää, kun ollaan kesäkuussa lomailtu koko perhe ja juhannuksen jälkeen puolestaan olen ollut tyttöjen kanssa kolmestaan lomamoodissa, kun mies on ollut töissä. Se näkyy blogin hiljaisuudessakin - kun päiväkotiarki vaihtui kesälomaan, loppui äidin aika (ja jaksaminen) kirjoittamiseen. (Tämän tekstin kuvituksena valikoima kesäkuvia.) Nyt kuitenkin pyörii mielessä niin paljon kaikkea, että täytyy repiä muutama hetki aikaa myös tälle harrastukselle. Ensin ajankohtaisin asia, sitten toivottavasti kohtapuoliin postaukset myös kuopuksen yksivuotisjuhlista sekä muutamien luonnosten viimeistely julkaisukuntoon. Ainakin on suunnitelmia blogin kesäloman lopetukseksi, siis. Mutta nyt asiaan. Meillä nimittäin alkaa kohta aivan uusi vaihe elämässä. Kahden lapsen päiväkotiarki ja minun töihinpaluuni. Voi jukra, etten sanoisi. Olen saanut olla kotona helmikuusta 2017 asti. Ihan valtavan pitkän ajan olen siis saanut nauttia elämäs...

Kun jäin helmikuussa 2017 äitiyslomalle, olin 39-vuotias ja minulla oli melko lailla vakiintunut elämä - mitä nyt juuri olin vaihtanut työpaikkaa ja asuntoa ja tullut raskaaksi (pikkujuttuja, eh?), mutta sosiaalisia kuvioita ajatellen olin jo vuosia elänyt aika muuttumattomassa tilanteessa. Minulla oli sopivan kokoinen, vuosien saatossa hankittu ystävä- ja kaveripiiri, enkä oikein osannut ajatella, että tilanne siitä juurikaan muuttuisi. Minulla oli muutama lukioaikainen ystävä, iso liuta scifihörhöjä ystäviä yliopistoajoilta sekä jonkinmoinen sakki lähinnä rock-keikkojen ja musiikin kautta elämääni pöllähtäneitä kavereita. Suurin osa ystävistäni oli jo perheytynyt aikoja sitten, joten vauva-aikaa kanssani samaan aikaan ei viettänyt tuolloisesta lähipiiristäni kuin yksi lukioaikainen ystäväni, yksi uusi työkaverini sekä muutama kaveripiirieni ulkoreunamilla oleva tuttu. En osannut ennakoida, miten paljon asiat voisivat tältäkin osin muuttua reilussa kahdessa vuodessa. Jotain tapaht...

Tuossa kevättalven aikana minuun otettiin yhteyttä Instagramin kautta. Yhteydenotto tuli toimittajalta, joka olisi halunnut minut mukaan juttuun, joka käsittelisi eri ikäisiä äitejä. Innostuin ja olisin mieluusti osallistunut jutuntekoon, mutta homma kaatui lopulta siihen, että avopuolisoni ei halua näkyä "julkisuudessa". Lehti puolestaan olisi halunnut juttuun mukaan koko perheen, mikä toki on ymmärrettävää. Joskin kyllähän äitiysjutun olisi ehkä voinut kirjoittaa myös pääosin äidin näkökulmasta... No, juttu kaatui meidän osaltamme siihen, että kunnioitan miehen toivetta jäädä näkymättömiin, mutta jäin kuitenkin mietiskelemään niitä teemoja, joita toimittaja ohimennen mainitsi.  Jutun teema olisi siis ollut äitiys eri ikäisenä. Itsehän en tietenkään voi tietää, miltä äitiys vaikka parikymppisenä olisi tuntunut, koska minusta tuli äiti vasta 39-vuotiaana, mutta ehkä tässä jotain pystyy spekuloimaan. Toimittaja mainitsi miettineensä mm. kysymystä siitä, miten haastateltavat...

Meillä on kaksivuotiaalla alkanut tässä muutaman viikon sisällä ihan selvä äitikausi. Johtuukohan se päiväkodin äitienpäivätouhuista, joissa äidistä varmasti puhutaan paljon vai onkohan nyt vain sen aika, mutta ihan selvästi on tyttö ollut aikaisempaa enemmän äidin sylin tarpeessa. "Sykkyyn, sykkyyn!" kaikuu niin Ruissalon kävelylenkillä kuin keskellä yötä lastenhuoneessa. Välillä hymyillen, välillä itkua vääntäen. Tarve tulla liki on suunnaton. Suloistahan se on ja totta kai otan syliin aina kuin vain voi (esimerkiksi keittiössä häärätessä ei aina voi), mutta äitiyden ristiriitaisuuteen kai kuuluu se, että joskus ihan vähän väsyttää ja oman kropan haluaisi pitää yksityisalueena. Taaperon läheisyysvaatimukset näkyvät monissa eri tilanteissa eivätkä juuri äidin oman tilan kaipuuta huomioi. Unihommat ovat yksi tällainen tilanne. Meillä on nukahtaminen ollut tässä taas jonkin aikaa ihan kohtalaisen sujuvaa, mitä  nyt valoisammat illat ovat hieman saaneet yökukkujataaperon...

Tämä julkaisu on tehty yhteistyössä Buzzadorin kanssa. Pääsin mukaan Buzzadorin kivaan kampanjaan, jossa tarkoitus oli mennä lapsen / lasten kanssa HopLopiin ja viettää siellä hauskaa aikaa leikkien sekä kotiruokalounasta nauttien. Tartuimme Papun kanssa tarjoukseen ja kävimme huhtikuun aikana itse asiassa kaksikin kertaa tutustumassa Raisiossa, Ikeaa vastapäätä olevaan uuteen HopLop-sisäleikkipuistoon. Ensimmäisellä kerralla menimme paikalle eräänä sunnuntaina, joten Buzzador-kampanjatarjous ei silloin ollut voimassa, mutta Papu pääsi vähän tutustumaan meininkeihin. Jo silloin huomasin, että trampoliinit olivat tytön ehdottomia ykkössuosikkeja! Hän jaksoi pomppia lähes 20 minuuttia omalla trampoliinillaan, kun viereisillä paikoilla lapset piipahtivat hyppimässä hetken ja jatkoivat taas leikkejään muualla. Kun pääsimme vihdoin käymään arkipäivänä, saimme seuraamme Papun ikätoverin äitinsä kanssa. Me äidit tunnemme toisemme Instagramista ja hekin olivat saaneet kutsun tähän Bu...

Kaksi vuotta sitten tänään, aprillipäivänä, oli esikoiseni laskettu aika. Olin kuitenkin jo silloin kotona viikon vanhan vaavipötkylän kanssa, opettelemassa vauva-arkea ensimmäistä (ja mies toista) kertaa. Aivan käsittämätöntä, että siitä on jo kaksi vuotta! "Niin se vaan aika..." ja kaikki muut kliseet päälle. Eilen juhlittiin Papun kaksivuotissynttäreitä isommalla porukalla. Varsinainen syntymäpäivähän oli siis 26.3., jolloin kakkukaffella kävivät tyttöjen velipuoli tyttöystävänsä ja äitinsä kanssa. Sunnuntain juhlahetkeen oli kutsuttu isovanhemmat, kummit, eno perheineen ja luonnollisesti veli tyttöystävineen. Yllättävän iso porukka, kun kaikki pääsivät paikalle. Tarjoilut kuitenkin riittivät (vaikka unohdinkin hankkia suolaista tarjottavaa, MOKA!) ja mukavaa oli. Papu ilahtui jokaisesta vieraasta ja saamastaan lahjasta - eikä vähiten ilmapallokoristeista sekä Timppa-kakunkoristeesta. Ihana, välitön taapero! Meidän arkemme kaksivuotiaan kanssa on loppujen lopuks...

Käytiin juuri yhdessä koko perheen voimin risteilemässä Turusta Tukholmaan ja takaisin. Voi, miten meillä oli mukavaa! Papulle tämä oli toinen laivareissu, Itulle luonnollisesti ensimmäinen. Molemmilla tuntui olevan hauskaa omalla tavallaan. Isosisko tykkäsi isosta leikkihuoneesta, käytävillä juoksemisesta ja hytin ikkunassa istuskelusta. Lisäksi hän sai elämänsä ensimmäisen kasvomaalauksen, kun haettiin hänelle sumusyheröisen matkan ainoa aurinko poskeen. Tanssiminen oli kivaa, hissin kynnyksen reikä, josta näki tosi kauas alas, oli aika jännä ja vaati joka kerta todella huolellista kävelemistä yli. Pikkusisko puolestaan oli aivan pähkinöinä, kun hänet istutettiin hytin ikkunalle ja hän näki, miten maisemat vaihtuivat hänen katseensa edessä ihan itsekseen! Miten huisaa! Hän tuntui myös viihtyvän erityisen hyvin rattaissa, nyt kun hänelle otettiin mukaan ratasistuin ja hän näki siitäkin maisemia paremmin. Koko reissun aikana taaperon kohdalle osui vain yksi isompi harmi...