Äiti, Papu ja Itu - arjen elämää

Tänään olisi ollut pikkuisen Itun varsinainen laskettu aika. Olen kyllä iloinen siitä, että sen sijaan, että nyt kärvistelisin synnytyssalissa hengittelemässä supistusten tahtiin (tosin siellä salissa oli mukavan viileää...), minulla on sylissä pieni kaksiviikkoinen tytöntyllerö. Hiki on joka tapauksessa, mutta sille ei nyt näissä olosuhteissa mitään voi, kun ei ole sitä ilmalämpöpumppua... Eilen illalla sain ihanan ja odotetun sähköpostin. Masukuvausten kuvat olivat valmistuneet! Papun masukuvat otti Jere Satamo ja ne otettiin meillä kotona, viime vuoden helmikuussa. Niiden tunnelma oli mukavan talvinen ja kotoisa. Jeren kuvaustyyli on tummahko ja täysin erilainen kuin oma kuvaustyylini, joten siksi halusin buukata juuri hänet. Halusin kuvia, joissa selkeästi näkyy se, etten ole niitä itse "ohjannut". Olin kuviin hurjan tyytyväinen. Tässä kaksi lemppariani noista talvikuvauksista: Tällä kertaa halusin masukuvat ulkomiljöössä, kun tulossa kuitenkin oli kesävauva j...

Hiljaisuudesta täällä ja kuvista Instassa on varmasti käynyt ilmi, että kyllä, pikkuisemme saapui kohdunulkoiseen maailmaan hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa, käynnistetyn synnytyksen myötä, 11.7.2018 klo 3.59 aamuyöllä. Synnytyksestä lisää myöhemmin, mutta nyt muutama kuva. Ensimmäinen kuva, joka minulla kamerasta löytyy. Ikää jo useampi tunti. Kurksis! Kymmenen päivää hän on jo ollut täällä kanssamme, ja siinä ajassa on ehditty vaikka mitä. On ollut pientä huolta painonlaskusta, hurjasti lisämaitotankkausta, piipahdus yhden yön verran takaisin osastolla, kamalasti hellehikitahmaisuutta - mutta ennen kaikkea paljon ihan pienen ihastelua. Hän on kaunis, suloinen ja valloittava. Ja isosisko on ottanut tilanteen haltuun ihailtavan hyvin, hän jo ilmasuukottelee siskoaan. Kotiin sairaalasta! Mun tytöt. <3 Lisää kaikesta myöhemmin. Nyt on tämän hikimamin suunnattava suihkuun ennen kuin lähdetään ystävien puutarhajuhliin pikapiipahdukselle. Pikku-Itu pääsee esittäytym...

Huomenna aamupäivällä menen lääkäriin TYKSin äitiyspolille. Siellä sitten tsekataan sokerikuviot (insuliini ei ole auttanut juurikaan paastoarvoihin, äh), ultrataan Itu ja päätetään, käynnistetäänkö synnytys ja jos, niin milloin. Tästä se marraskuussa lähti liikkeelle. Kaksi viivaa! Iik! Aika huisa ajatus, että teoriassa 24h:n päästä minulla voi olla taas vauva sylissä. Voi hämmennystä. Koko tämä raskauden loppuvaiheen erikoisuus (verrattuna Papun odotuksen loppumetreihin) on kyllä saanut pohdiskelemaan vaikka mitä. Ja toisaalta myös nyt on aika vahva ajatus siitä, että kun Itu saadaan maailmaan, on meidän perhe valmis. Tai siis että minä en kyllä enää taida fyysisesti jaksaa kolmatta raskautta. Kaksi lasta on ollut oma haaveeni, nyt on sitten se haave kohta totta. Miehellähän on sitten jo kolme, joten ollaan kompensoitu tämän "perhekokonaisuuden" aikuiset (minä, mies, miehen ex) näillä toimilla. Ei heikennetä huoltosuhdetta eikä heiluteta sukupuolijakaumia. Heh. ...

Juteltiin tänään meidän Papun synttärikaimatytön äidin kanssa teekupposen äärellä asiasta, joka on viime aikoina mietityttänyt yhä enemmän ja enemmän. Ihmekö tuo, kun periaatteessa viikon päästä voin olla synnärillä vastasyntynyt vauva sylissä. Miten tämä homma oikein menee? Kohta olen kahden lapsen äiti! Kahden pienen tytön, joilla on ikäeroa noin 16kk. Elämä muuttuu, tässä eletään viimeisiä aikoja niin, että Papu saa kaiken meidän huomiomme. Mitä tapahtuu, kun äitiin takertuu pikkuinen Itu, joka tarvitsee ihokontaktia ja läheisyyttä tuntikausia vuorokaudesta. Miten osaan itse jakaa itseni kahden pienen tarvitsijan välillä niin, että molemmat saavat, mitä tarvitsevat? Kysymyksiä on miljoona, vastauksia tuskin yhtään ennen kuin Itu saapuu maailmaan. Uskon kyllä, että rakkaus ei puolitu vaan tuplaantuu - niin ainakin sanotaan. Näitä asioita miettii silti varmasti ihan joka ikinen äiti, joka odottaa toista (tai kolmatta jne.) lastaan. Ilmassa on hieman ristiriitaisuuttakin -...

Loppusuoralla ollaan masukin, pikkuisen Itu-neidin, kanssa. Tänään alkoi rv37 ja laskettu aika on 24.7. Paitsi että eilen tuli kaikenmoisia juttuja, jotka saattavat tarkoittaa sitä, että tässä on enää pari vauvatonta viikkoa edessä. Molemmissa raskauksissani minulla on diagnosoitu raskausdiabetes, molemmista varhaisraskauden sokerirasituskokeessa paastoarvot olivat kymmenyksen yli sallitun arvon. Esikoisesta sain pidettyä homman kasassa ja arvot kohdallaan pääosin ruokailulla ja työelämässä olevan säännöllisillä aikatauluilla. Lisäksi esikoista odottaessani painoni putosi lähes koko ensimmäisen raskauskolmanneksen, luultavasti ihan vain hyötyliikunnan määrän nousemisen ansiosta. Olin juuri vaihtanut työpaikkaa ja kahden tunnin päivittäinen autossa istuminen vaihtui lyhyeksi paikallisbussi- tai pyöräilytyömatkaksi sekä päivittäiseksi kiipeilemiseksi hissittömän rakennuksen kolmannen kerroksen työhuoneeseeni. (Sekä vastaostettuun uuteen kotiimme, hissittömän kerrostalon ylimpään ker...

Kun pikkusiskon syntymä lähestyy hurjaa vauhtia, oli meidänkin lopulta tehtävä päätös Papun siirtämisestä omaan huoneeseensa nukkumaan. Emme mahdu koko porukka aikuisten makkariin, emmekä Papunkaan kanssa kovin paljon perhepetiä pystyneet ylläpitämään - minä stressasin asiasta ihan liikaa! Ollaan mietitty tätä Papun pinniksen omaan huoneeseen siirtoa jo muutama kuukausi, mutta jotenkin neidin huoneen saaminen jonkinlaiseen kuosiin ja ihan vaan kaikki muu säätäminen on siirtänyt asiaa jo pitkään. Viikko sitten suoritettiin vihdoin ja viimein pinnasängyn siirto. Huone oli kunnossa, äiti oli saanut työkaverilta itkuhälyttimen ja isällä oli edessä viikon isyyslomapätkä. All set, tuumin. Miten meni? No loistavasti. Ensimmäisenä yönä tyttö heräsi pari kertaa - ja äiti myös. Ei tosin itkuhälyttimen ansiosta, vaan ihan siihen taaperon äännähtelyyn sieltä omasta huoneestaan. Hälytin ei toiminut... No, tyttö nukahti nopsaan uudelleen isän nukuttamana ja saatiin yö kunnialla päätökseen. ...

Olin tänään töissä. Ja eilenkin. Ohhoh. Olihan melkoisen outo tunne, mutta toisaalta tätä pientä vaihtelua olin ihan odottanutkin. Miehellä on menossa käyttämättä ollut isyyslomaviikko Papusta ja niinpä minun viikkoni on ollut buukattu täyteen menoja, joita on helpoin hoitaa ilman taaperoa. Kampaaja, kiropraktikko, työt. Vuoden tauon jälkeen oli mukava tehdä kaksi ihan kevyttä työpäivää, joista on ehkä pikkuisen apua kollegoille ja äitiyslomasijaiselle, kun lukuvuosi elokuussa taas starttaa. Raskainta oli koulutalon rappusten ramppaaminen... Työhuoneeni on hissittömän, vuonna 1908 rakennetun koulutalon kolmannessa kerroksessa ja eilenkin puuskutin kerrosten väliä melkoisen monta kertaa. Opolla oli pari työpäivää. Aika kevyellä otteella mentiin, onneksi. Niin monta kertaa, että kun kotiin pääsin, kaaduin suoraan sänkyyn nukkumaan. Onneksi mies sai vielä viihdytettyä taaperoa ja äiti sai toipua päikkäreillä. Tänään työpäivä oli hieman lyhyempi kuin olin odottanut, joten sain ...