Kun äiti töihin meni...
Olin tänään töissä. Ja eilenkin. Ohhoh. Olihan melkoisen outo tunne, mutta toisaalta tätä pientä vaihtelua olin ihan odottanutkin. Miehellä on menossa käyttämättä ollut isyyslomaviikko Papusta ja niinpä minun viikkoni on ollut buukattu täyteen menoja, joita on helpoin hoitaa ilman taaperoa. Kampaaja, kiropraktikko, työt.
Vuoden tauon jälkeen oli mukava tehdä kaksi ihan kevyttä työpäivää, joista on ehkä pikkuisen apua kollegoille ja äitiyslomasijaiselle, kun lukuvuosi elokuussa taas starttaa. Raskainta oli koulutalon rappusten ramppaaminen... Työhuoneeni on hissittömän, vuonna 1908 rakennetun koulutalon kolmannessa kerroksessa ja eilenkin puuskutin kerrosten väliä melkoisen monta kertaa.
Niin monta kertaa, että kun kotiin pääsin, kaaduin suoraan sänkyyn nukkumaan. Onneksi mies sai vielä viihdytettyä taaperoa ja äiti sai toipua päikkäreillä.
Tänään työpäivä oli hieman lyhyempi kuin olin odottanut, joten sain lopulta monta tuntia omaa aikaa kaupungilla. Miten ihanaa ja akkuja lataavaa, juuri sopivasti, kun maanantaina taas alkaa äitiysloma!
Kävin ihan rauhassa kirjakaupassa selailemassa paria kirjaa, jotka ammattimielessä haluan lukea tämän tulevan vauvavuoden aikana, etsin juuri sopivan lounaspaikan, kävin jokirannassa lempparikahvilassani kahvikupposella ja sitten menin kiropraktikolle hoidattamaan jumittavaa ristiselänseutua.
Kun ajoin kiropraktikolta kotiin, oli hymy herkässä (ja toisaalta myös itketti - ah, näitä raskaushormoneja). Ihanan virkeä olo! En edes muista, milloin olisin tällaisen oman ajan "maratonin" saanut pidettyä. Kesäisestä Turusta nauttiminen on ollut aika minimissä tuolla keskustan suunnalla, koska käveleminen on ollut jumitusten takia aika ankeaa menoa. Nyt oli (jo ennen kiropraktikon tämän päivän hoitokertaa) suorastaan leppoisaa köpötellä pallomassu pömpöllään siellä sun täällä.
Kotona odotti avokadoa ja jauhelihapötköjä onnellisena mussuttava taapero, jonka kanssa oli mukava sitten höpötellä kuulumisia. "Ättääh!"
Tuumiskelin kaupungilla ollessani, että noinkohan seuraava tällainen vapaa-aika onnistuu osapuilleen tasan vuoden päästä, kun palaan taas töihin ja teen nämä pari kesäkuista työpäivää. Saa nähdä. Vauvan kanssa kulkeminen on toisaalta taas hieman erilaista kuin tämän vauhtitaaperon kanssa, joten ehkäpä ainakin kaupunkilounas onnistuu jossain välissä ennen kesäkuuta 2019. Toivotaan ainakin!
Ihanasti tämä oma aika jatkuu vielä näin illalla niin, että sain vähän kaappien järjestystä vaihdettua ja nyt ihan luksuksena kirjoitettua taas blogiakin. Ehkä näillä rentoutustankkauksilla jaksan seuraavat neljä viikkoa, kun mies on taas töissä ja minä vain kasvatan massua taaperon kanssa puuhastellen. Aika tiukille vetää kyllä, veikkaan. Laskettuun aikaan kun on se viitisen viikkoa... Jännän äärellä! Mutta ah niin rentona, just nyt.
Vuoden tauon jälkeen oli mukava tehdä kaksi ihan kevyttä työpäivää, joista on ehkä pikkuisen apua kollegoille ja äitiyslomasijaiselle, kun lukuvuosi elokuussa taas starttaa. Raskainta oli koulutalon rappusten ramppaaminen... Työhuoneeni on hissittömän, vuonna 1908 rakennetun koulutalon kolmannessa kerroksessa ja eilenkin puuskutin kerrosten väliä melkoisen monta kertaa.
 |
| Opolla oli pari työpäivää. Aika kevyellä otteella mentiin, onneksi. |
Niin monta kertaa, että kun kotiin pääsin, kaaduin suoraan sänkyyn nukkumaan. Onneksi mies sai vielä viihdytettyä taaperoa ja äiti sai toipua päikkäreillä.
Tänään työpäivä oli hieman lyhyempi kuin olin odottanut, joten sain lopulta monta tuntia omaa aikaa kaupungilla. Miten ihanaa ja akkuja lataavaa, juuri sopivasti, kun maanantaina taas alkaa äitiysloma!
 |
| Tämä näkymä minua odottaa seuraavaksi sitten kesäkuussa 2019, kun oikeasti palaan töihin. Heippa siihen asti, työhuone! |
Kävin ihan rauhassa kirjakaupassa selailemassa paria kirjaa, jotka ammattimielessä haluan lukea tämän tulevan vauvavuoden aikana, etsin juuri sopivan lounaspaikan, kävin jokirannassa lempparikahvilassani kahvikupposella ja sitten menin kiropraktikolle hoidattamaan jumittavaa ristiselänseutua.
Kun ajoin kiropraktikolta kotiin, oli hymy herkässä (ja toisaalta myös itketti - ah, näitä raskaushormoneja). Ihanan virkeä olo! En edes muista, milloin olisin tällaisen oman ajan "maratonin" saanut pidettyä. Kesäisestä Turusta nauttiminen on ollut aika minimissä tuolla keskustan suunnalla, koska käveleminen on ollut jumitusten takia aika ankeaa menoa. Nyt oli (jo ennen kiropraktikon tämän päivän hoitokertaa) suorastaan leppoisaa köpötellä pallomassu pömpöllään siellä sun täällä.
Kotona odotti avokadoa ja jauhelihapötköjä onnellisena mussuttava taapero, jonka kanssa oli mukava sitten höpötellä kuulumisia. "Ättääh!"
 |
| Äidin ihana kulta! (Ja äidin hiukset ENNEN tämän viikon kampaajaa! Nyt on taas lyhyemmät kesäkutrit.) |
Tuumiskelin kaupungilla ollessani, että noinkohan seuraava tällainen vapaa-aika onnistuu osapuilleen tasan vuoden päästä, kun palaan taas töihin ja teen nämä pari kesäkuista työpäivää. Saa nähdä. Vauvan kanssa kulkeminen on toisaalta taas hieman erilaista kuin tämän vauhtitaaperon kanssa, joten ehkäpä ainakin kaupunkilounas onnistuu jossain välissä ennen kesäkuuta 2019. Toivotaan ainakin!
Ihanasti tämä oma aika jatkuu vielä näin illalla niin, että sain vähän kaappien järjestystä vaihdettua ja nyt ihan luksuksena kirjoitettua taas blogiakin. Ehkä näillä rentoutustankkauksilla jaksan seuraavat neljä viikkoa, kun mies on taas töissä ja minä vain kasvatan massua taaperon kanssa puuhastellen. Aika tiukille vetää kyllä, veikkaan. Laskettuun aikaan kun on se viitisen viikkoa... Jännän äärellä! Mutta ah niin rentona, just nyt.
Kommentit
Lähetä kommentti