Äiti, Papu ja Itu - arjen elämää

Minulle käy usein niin, että luen jonkun keskusteluketjun, kolumnin tai artikkelin somen syövereissä ja jään sitten miettimään sen aihepiiriä pidemmäksi aikaa. Tuossa ehkä viikko sitten törmäsin FB:n jossain mamiryhmässä keskustelunaloitukseen, joka liittyi siihen, miten erityisesti introvertit äidit kaipaavat yksinoloa vastapainoksi perhe-elämän intensiiviselle sosiaalisuudelle. Eräs kommentoija nosti esille sen, että myös ekstrovertti äiti voi tarvita ihan omaa, yksinäistä aikaa, vaikka onkin sitä ihmistyyppiä, jolle sosiaaliset suhteet ovat nimenomaan tapa ladata akkuja. Tämä jäi pyörimään mieleeni, koska tunnistan ilmiön. Pidän itseäni ambiverttinä ihmisenä, joka on introvertti-ekstrovertti -jatkumolla reilun ripauksen (muttei sen enempää) enemmän ekstrovertin puolella, mutta jolla on myös selviä introvertin piirteitä. Saan siis virtaa sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa, mutta joskus muut ihmiset vain vievät energiaa, eivät anna sitä. Silloin tarvitsen aikaa...

Hyvää, kaunista ja toivomallasi tavalla ihanaa ystävänpäivää juuri sinulle, joka blogiani eksyit tänään (tai myöhemmin) lukemaan. Olen äärimmäisen iloinen siitä, että minulla on ystäviä, kavereita, verkostoja. Sellaisia ihmisiä, joille tänään on luontevaa toivottaa hyvää ystävänpäivää - vaikka oikeastihan elämässä ystävälle tai ystäville on hyvä omistaa päiviä vaikka vähän useamminkin. Omat ystäväni ja kaverini ovat ilmestyneet elämääni monenlaisista yhteyksistä ja heillä on monenlaisia tapoja olla elämässäni. Yhteistä heille on se, että he ovat niitä ihmisiä, joiden seurassa olen voinut olla eri tavoin oma itseni. Tämä on mielestäni aika olennainen ajatus ystävyydestä. Ei ole vain yhtä tapaa olla ystävä. Pohjimmiltaan toki ihmissuhteen aitous on perusoletus ystävyydelle, mutta millä tavalla siitä rakennetaan eteenpäin, on sitten eri asia. Itselläni on ystäviä (ja kavereita) niin kouluajoilta, työpaikoilta, harrastuksista kuin nyt viimeisimpänä "äitiystäviä". Sci...

Eilen tuli kuluneeksi 7kk siitä, kun sain syliini maailman ihanimman pikku-Itun, kuopustytön, pikkasenkikkasen. Meillä ei enää asu pikkuvauva, saati vastasyntynyt. Ollaan jo vauvavuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Olo on yhtä aikaa hiukan haikea ja huikean odottava. Haikea, koska tämä on nyt meidän perheen viimeinen vauvavuosi ja tähän liittyy näitä erilaisia virstanpylväitä, joita ei tämän jälkeen enää meillä koeta. Odottava siksi, että näen Itun isosiskossa niin paljon hauskoja piirteitä ja uskomatonta kehitystä, että toisaalta en malttaisi odottaa, että pikkusiskokin alkaa puhua höpöttää ja puuhailla isosiskonsa kanssa vaikka mitä. Ja kuitenkin, nyt. Nyt on se paras hetki. Ei mennyt, ei tuleva vaan se vauvan (ja taaperonkin) tämä hetki. Mitäs se meillä sitten on tällä hetkellä? Puolivuotisneuvolassa, joka oli oikeastaan 6,5kk -neuvola, tyttö oli 7,670g painava ja 69,5cm pitkä.  Hän ei vielä ryömi eteenpäin. Pakki on löytynyt ja oman akselin ympäri pyöritään kyll...

Parasta mahdollista alkanutta vuotta 2019 ihan kaikille! Siinähän ne sitten menivät, juhlapyhät ja vuodenvaihde ja näemmä jo puoli tammikuutakin taas. Itu täytti 6kk ja parin viikon päästä Papu on jo 1v 10kk. Ja minä? No minähän en vanhene ollenkaan... Vuodenvaihteeseen ladataan aina kauhea määrä muutostoiveita ja -paineita. Lupauksia, kuureja, lakkoja, elämänparannuksia. Into kestää hetken ja sitten tapahtuu paluu vanhaan. Niinhän se yleensä menee. Pitäisi muistaa kohtuus näissäkin jutuissa, ei vaatia itseltään täyskäännöstä, jos suunnan pienempikin tarkistus riittäisi. Näissä fiiliksissä itse aloittelen vuotta ja tässä on juttuja, joita yritän saavuttaa / tehdä tänä vuonna, ilman sen suurempia paineita. - Kevyempi elämä vähenevien raskauskilojen myötä. Tämän haluan saavuttaa vähentämällä herkuttelua, lisäämällä vihanneksia & muuta kevyempää ruokavalioon sekä tekemällä kotitreenejä. Kotitreenaamisessa (ja ruokavalion kohentamisessa) minua auttavat FeelShapen MAMA-treeni...

Olen joulufani. En ihan fanaattisimmasta päästä, mutta fani kuitenkin. Joulukuuseni on aina ollut koristeltu periaatteella enemmän on enemmän ("Ai, näkyykö tuolta vielä vihreääkin?) ja rakastan oman perheeni joulutraditioita. Niistä poikkeaminen tuntuu oudolta. Tästä Papu sanoisi, että tuolla pallossa ("panno") on "pönnö". On lähes pyhäinhäväistys ehdottaa, että jospa ei mentäisikään joulurauhanjulistukseen tänä vuonna. Kylläpäs mennään, koska siitä muutaman minuutin tönötyksestä väkijoukossa alkaa minun jouluaaton tunnelmani. Olen missannut elämässäni ehkä viitisen julistusta, yhden pikkulapsena, yhden vaihtarivuoden aikana ja muutaman työvuorojen takia opiskeluvuosina. Joulupöydästä on löydyttävä ihan tiettyä maitojuustoa, koska sitä oli omien isovanhempieni joulupöydässäkin. Se pitää käydä kauppahallista varaamassa etukäteen ja sitten mussutan sitä onnellisena enemmän kuin kukaan muu. Papu saattaa kyllä osoittautua kilpailijaksi, koska hän on ...

Muutama viikko sitten juteltiin taas äiti-vauva -joogassa mielenkiintoisia juttuja. Tällä kertaa kyse oli siitä, mitkä olivat kenenkin kokemusten perusteella sellaisia elämää helpottavia hankintoja vauvalle ja mitkä taas turhakkeista turhimpia. Äidit listasivat tutteja ja kantoreppuja, liinoja ja imetystyynyjä. Tässä on minun listani, vauvavuoden tarpeelliset & turhakkeet - ainakin osa niistä. Muista, että sinun vauvasi ja sinä voitte olla ihan eri mieltä näistä asioista, nämä ovat erittäin henkilökohtaisia juttuja. Tarpeelliset 1. Kylpytuki Tämä on tehnyt vauvan kylvettämisestä rennompaa. Papun kanssa hermoilin alkuun kovastikin sitä, miten ihmeessä saan vauvan kylvetettyä niin, että kokemus on meille kaikille miellyttävä. Kylpytuki, joka saatiin ystäviltä, oli ratkaisu. Vauva tykkää köllöttää makuulla, minulla on kädet vapaana pesemään ja kutittelemaan vauvaa. Missään tapauksessahan tuki ei tarkoita sitä, että vauva jäisi sekunniksikaan valvomatta! Harsoliina tuen päälle...

(Tämä blogimerkintä on tehty kaupallisessa yhteistyössä äitiyskiropraktikko Sam Leckien kanssa. Kokemukset ovat 100% omiani, Sam auttoi omaan ammattiinsa liittyvien käsitteiden oikeassa käytössä. Insta-tililtäni @papujaitu löytyy aiheeseen liittyvä arvonta.) Kun nelikymppinen nainen saa kaksi lasta kahden vuoden sisään, on kroppa kovilla. Onhan raskaus toki fyysisesti rankka kokemus kenelle tahansa äidille, mutta huomasin toisen raskauteni aikana, että kroppani ei ollut toipunut kunnolla vielä ensimmäisestäkään. Kaikenlaista krämppää riitti. Kyllä tässä kantamista piisasi! Kuva: Korinna Photography Lopulta turhauduin jatkuvasti kipuilevaan selkääni, joka rajoitti jo liikkumistani Papun kanssa. Autosta en meinannut päästä ulos, koska jalan nostaminen penkistä ja siirtäminen sivulle vihloi alaselässä. Yöllä kyljen kääntäminen oli tuskaa, enkä nyt tarkoita vain kasvavan massun aiheuttamaa hankaluutta, vaan ihan oikeasti sattui niin, että heräsin ihan joka ikiseen kääntymisyrityk...