Ystävät ympyröissäni
Hyvää, kaunista ja toivomallasi tavalla ihanaa ystävänpäivää juuri sinulle, joka blogiani eksyit tänään (tai myöhemmin) lukemaan.
Olen äärimmäisen iloinen siitä, että minulla on ystäviä, kavereita, verkostoja. Sellaisia ihmisiä, joille tänään on luontevaa toivottaa hyvää ystävänpäivää - vaikka oikeastihan elämässä ystävälle tai ystäville on hyvä omistaa päiviä vaikka vähän useamminkin.
Omat ystäväni ja kaverini ovat ilmestyneet elämääni monenlaisista yhteyksistä ja heillä on monenlaisia tapoja olla elämässäni. Yhteistä heille on se, että he ovat niitä ihmisiä, joiden seurassa olen voinut olla eri tavoin oma itseni.
Tämä on mielestäni aika olennainen ajatus ystävyydestä. Ei ole vain yhtä tapaa olla ystävä. Pohjimmiltaan toki ihmissuhteen aitous on perusoletus ystävyydelle, mutta millä tavalla siitä rakennetaan eteenpäin, on sitten eri asia. Itselläni on ystäviä (ja kavereita) niin kouluajoilta, työpaikoilta, harrastuksista kuin nyt viimeisimpänä "äitiystäviä".
Scifihörhökavereiden (käytämme sanaa hörhö kaikella rakkaudella ja positiivisesti) kanssa voi edelleen koohkata hyvistä leffoista tai kirjoista kuin parikymppisinä (hih), äitiystävien kanssa voi ihmetellä samanikäisten vauvojen kehitystä ja jutella niitä kliseisiä vaippajuttujakin, siinä missä muutaman sydänystävän kanssa on puhuttu sinkkuuden traumat, parisuhteen alkukiemurat ja synnytyskertomukset läpi, eikä mitään ole tarvinnut kaunistella. He kuuntelevat ja myötäelävät sujuvasti, arvostavat, eivät arvostele.
Se onkin se juju. Identtistä kaksosta en ole itselleni koskaan ystävistäni hakenut. Kenen tahansa ystäväni kanssa olemme takuulla monin tavoin erilaisia, mutta elämänpiirimme kohtaavat jossain olennaisen tärkeässä kohdassa. Siinä kohtaamispisteessä meidän on mahdollista olla aidosti ystäviä, koska siinä pisteessä olemme luontevasti omia itsejämme, yhteensopivalla tavalla.
Se ei tarkoita sitä, että omaa ilmaisua tai olemista pitäisi välttämättä rajoittaa kenenkään seurassa, mutta itse ainakin koen, että on mukavaa, kun on yhteisiä juttuja niin monenlaisten ihmisten kanssa. Rock-keikoilta tuttujen ihmisten kanssa en välttämättä lähtisi juttelemaan Sormusten herra -leffojen nostalgiasta ja niin pois päin - ellei kyseinen henkilö nyt sitten satu olemaan läsnä sekä rock-kaveripiirissäni että hörhökaveripiirissäni. Sosiaalinen pelisilmä saa olla auki myös näissä ihmissuhteissa.
Tällaisin ajatuksin eteenpäin tänään. Kiitos jokaiselle ystävälleni, jokaisessa elämänpiirissäni. Pysyttehän ympyröissäni, meillä on ollut hauskaa!
Olen äärimmäisen iloinen siitä, että minulla on ystäviä, kavereita, verkostoja. Sellaisia ihmisiä, joille tänään on luontevaa toivottaa hyvää ystävänpäivää - vaikka oikeastihan elämässä ystävälle tai ystäville on hyvä omistaa päiviä vaikka vähän useamminkin.
Omat ystäväni ja kaverini ovat ilmestyneet elämääni monenlaisista yhteyksistä ja heillä on monenlaisia tapoja olla elämässäni. Yhteistä heille on se, että he ovat niitä ihmisiä, joiden seurassa olen voinut olla eri tavoin oma itseni.
Tämä on mielestäni aika olennainen ajatus ystävyydestä. Ei ole vain yhtä tapaa olla ystävä. Pohjimmiltaan toki ihmissuhteen aitous on perusoletus ystävyydelle, mutta millä tavalla siitä rakennetaan eteenpäin, on sitten eri asia. Itselläni on ystäviä (ja kavereita) niin kouluajoilta, työpaikoilta, harrastuksista kuin nyt viimeisimpänä "äitiystäviä".
Scifihörhökavereiden (käytämme sanaa hörhö kaikella rakkaudella ja positiivisesti) kanssa voi edelleen koohkata hyvistä leffoista tai kirjoista kuin parikymppisinä (hih), äitiystävien kanssa voi ihmetellä samanikäisten vauvojen kehitystä ja jutella niitä kliseisiä vaippajuttujakin, siinä missä muutaman sydänystävän kanssa on puhuttu sinkkuuden traumat, parisuhteen alkukiemurat ja synnytyskertomukset läpi, eikä mitään ole tarvinnut kaunistella. He kuuntelevat ja myötäelävät sujuvasti, arvostavat, eivät arvostele.
Se onkin se juju. Identtistä kaksosta en ole itselleni koskaan ystävistäni hakenut. Kenen tahansa ystäväni kanssa olemme takuulla monin tavoin erilaisia, mutta elämänpiirimme kohtaavat jossain olennaisen tärkeässä kohdassa. Siinä kohtaamispisteessä meidän on mahdollista olla aidosti ystäviä, koska siinä pisteessä olemme luontevasti omia itsejämme, yhteensopivalla tavalla.
Se ei tarkoita sitä, että omaa ilmaisua tai olemista pitäisi välttämättä rajoittaa kenenkään seurassa, mutta itse ainakin koen, että on mukavaa, kun on yhteisiä juttuja niin monenlaisten ihmisten kanssa. Rock-keikoilta tuttujen ihmisten kanssa en välttämättä lähtisi juttelemaan Sormusten herra -leffojen nostalgiasta ja niin pois päin - ellei kyseinen henkilö nyt sitten satu olemaan läsnä sekä rock-kaveripiirissäni että hörhökaveripiirissäni. Sosiaalinen pelisilmä saa olla auki myös näissä ihmissuhteissa.
Tällaisin ajatuksin eteenpäin tänään. Kiitos jokaiselle ystävälleni, jokaisessa elämänpiirissäni. Pysyttehän ympyröissäni, meillä on ollut hauskaa!
Kommentit
Lähetä kommentti